Androidin perustajan puhelinyhtiö lopettaa toimintansa

Manu Pitkänen

Androidin perustajan puhelinyhtiö lopettaa toimintansa
Alun perin Andy Rubinin kehittämästä Androidista muodostui todellinen menestystarina Googlen hoteissa, mutta Rubinin toisesta yrityshankkeesta ei tullut samanlaista raketti. Vuonna 2015 perustettu Essential Products on nimittäin lopettanut toimintansa.

Essential Products julkaisi ensimmäisten joukossa vuonna 2017 puhelimen, jonka näyttö kietoutuu etukameran ympärille. Tästä muotoiluillisesta ratkaisusta on sittemmin tullut valtavirtaa lippulaivapuhelimissa, mutta Essentialin puhelinmyynnissä edelläkävijyys ei näkynyt. Osasyy epäonneen on Essentialin omassa kompuroinnissa, puhelinta ei saatu nimittäin myyntiin luvatussa aikataulussa ja kiinnostuneet asiakkaat joutuivat odottamaan liiankin kauan – johtajatkin hävisivät yhtiöstä ennen kuin laite saatiin markkinoille.



Sittemmin Essentialin sisällä kehitettiin uusi visionäärisiä laitteita. Rubin halusi yhdessä vaiheessa julkaista puhelimen, joka osaisi ennakoida lähes kaikkea käyttäjän tekemisiä. Puhelin voisi esimerkiksi vastata viesteihin automaattisesti.

Essential kertoo jäähyväisviestissään kehittäneensä uuden älypuhelimen, mutta se jää tyystin julkisematta, koska yhtiö ei näe mitään kunnollista tapaa sen saattamiseksi markkinoille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Samsung Galaxy A55 – hinta laskenut -13%

Samsung Galaxy A55
415 € Bigbox
477 € CDON
499 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 474 €

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -11%

Samsung Galaxy A15 (5G)
160 € Bigbox
179 € Gigantti
179 € Power

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Realme C30 – hinta laskenut -11%

Realme C30
88 € Bigbox
99 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.