Pienet puhelimet katoavat - Asuskin lakkauttaa pienen superpuhelinten sarjansa, vaihtoehtoja enää kourallinen

Petteri Pyyny
27. elokuuta, 2023 18:42

Ihmisten sanat ja teot eivät ole useinkaan keskenään samansuuntaisia - varsinkaan, jos kuluttajan pitäisi omalla rahallaan lunastaa suuret puheensa. Yksi malliesimerkeistä tällaisesta tilanteesta ovat pienet älypuhelimet, joiden perään aika ajoin huudellaan, hyvinkin suurella äänellä. Valitettavasti äänekkään vähemmistön lompakko ei ilmeisesti taivu lunastamaan nettikommenteissa huudeltuja suuria puheita, sillä pienet älypuhelimet ovat kadonneet pala kerrallaan markkinoilta.
Yksi merkittävä vedenjakaja oli Applen iPhone mini -sarja. Se oli käytännössä teknisiltä ominaisuuksiltaan identtinen isomman kokoluokan perus-iPhoneihin verrattuna ja sen hintalappukin oli edullisempi kuin kokoa lukuunottamatta identtisillä sisaruksillaan. Mutta parin vuoden kokeilujen jälkeen Apple totesi lopulta, että iPhonen pienoisversiolle ei yksinkertaisesti ole kysyntää - ja lakkautti iPhone mini -sarjan.
Tuon jälkeen pienten puhelinten mallisto on ollut kapea, mutta hengissä. Olemme ylläpitäneet jo pidempään listaa parhaista pienistä kännyköistä, vaikka valikoima onkin kutistunut vuosi vuodelta.
Nyt vakuuttavan oloiset huhut (uutinen kiinaksi) Taiwanista ovat kaventamassa pienten huippupuhelinten valikoimaa pahasti, sillä mediatietojen mukaan Asus on lakkauttamassa Zenfone-sarjaansa. Kyseisestä mallistosta on julkaistu pari viime vuosien parasta pientä älypuhelinta: olemme ylistäneet sekä Zenfone 9:iä että Zenfone 10:iä arvosteluissamme. Tietojen mukaan tänä vuonna julkaistu Zenfone 10 jäisi Asuksen viimeiseksi Zenfoneksi ja jatkossa yhtiö keskittyy ainoastaan ROG Phone -pelipuhelinten mallistoonsa.
Mikäli huhut pitävät paikkaansa ja Asus todella poistuu pienten puhelinten markkinalta, käytännössä ainoaksi pienten huippupuhelinten valmistajaksi jää Sony, jonka Xperia 5 -sarja on ollut Asuksen tärkein haastaja pienten kännyköiden sarjassa.
Päivitys: Asus kommentoi huhuja, eivät pidä paikkaansa.

Lue myös nämä
Tägit
Asus Asus Zenfone 9 Asus ZenFone Asus Zenfone 10
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.