Nokia tuo huippumallinsa myyntiin Yhdysvalloissa isolla rahalla

5
Manu Pitkänen

Nokia tuo huippumallinsa myyntiin Yhdysvalloissa isolla rahalla
Nokia aikoo tehdä näyttävän sisääntulon Yhdysvaltain älypuhelinmarkkinoille ensi keväänä, jolloin yhtiön Ace-nimellä tunnettu ja toistaiseksi julkistamaton älypuhelin tulee myyntiin. Julkaisun myötä aiotaan polkaista pystyyn mainoskampanja, jonka rahallinen arvo on jopa 100 miljoonaa dollaria.

BetaNewsille asiasta raportoineet lähteet eivät kuitenkaan kertoneet millä tavoilla kyseinen rahasumma jakaantuu Nokian, Microsoftin ja operaattorikumppani AT&T:n kanssa. Joka tapauksella Nokia on saanut neuvoteltua puhelimelleen paraatipaikan operaattorin tuotevalikoimassa. Hero-statuksen saanut Ace saa operaattorilta erityiskohtelun, eli käytännössä muita puhelimia paremman näkyvyyden.

Sivuston mukaan Ace on ensimmäinen Windows Phone -puhelin, joka saa tällaisen kohtelun. Microsoft aikoo polttaa myös paljon rahaa Windows Phone -alustan markkinointiin. Acea pidetään tietynlaisena pioneerijulkaisuna, jonka menestys määrittelee millaisen kohtelun alustaan perustuvat puhelimet saavat jatkossa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1259 € Proshop
1259 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
732 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentit (5)

3rd_party
3rd_party

3

@3 Samsung haastaa varmaan samoilla lämpimillä myös HTC:n ja Sony (Ericssonin), jotka ovat niinikään käyttäneet Acea epävirallisena koodinimenä.

Ei taida vaan tavaramerkki yltää koskemaan sisäisessä käytössä olevia koodinimiä...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.