Nokia varoittaa: Laitemyynti arvioitua heikompaa

8
Matti Robinson

Nokia varoittaa: Laitemyynti arvioitua heikompaa
Nokia on antanut tänään tulosvaroituksen, joka koskee yhtiön Devices & Services -yksikköä. Sen mukaan peruspuhelimien ja älypuhelimien myynti ei ole ollut aiemmin odotetulla tasolla. Aiempaa heikommat myyntilukemat koskevat erityisesti Aasian, Afrikan ja Lähi-Idän markkinoita. Lisäksi älypuhelimien bruttomyyntikatteen arvio on laskenut.

Nokia kertoo tiedotteessa, että Devices & Services -yksikön ei-IFRS-liikevoittoprosentti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä on arviolta -3, kun aiemmin arvioitiin nollaprosenttia. Vuoden toisen neljänneksen osalta liikevoittoprosentin arvioidaan pysyvän ensimmäisen neljänneksen tasolla tai laskevan, joten parannusta tilanteeseen ei odoteta ennen kesää.

Markkinat reagoivat tulosvaroitukseen nopeasti ja huonot näkymät tiputtivat osaketta puolessa tunnissa noin 13 prosenttia. Kirjoitushetkellä Nokian osakkeen arvo oli 3,33 euroa.

Lumia-laitteiden myynninaloitus on ollut toimitusjohtaja Stephen Elopin mukaan kuitenkin myönteistä. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Lumia-puhelimia myytiin kaksi miljoonaa kappaletta 220 euron keskihinnalla.



Smart Devices -yksikössä Lumia-tuoteperheen alkutaival on ollut myönteinen, ja menestyäksemme markkinoilla lisäämme investointejamme Lumiaan. Operaattori- ja jakelijakumppanimme tukevat vahvasti Windows Phone -alustan kasvua kolmanneksi ekosysteemiksi, kuten Lumia 900 -älypuhelimen julkaisu yhteistyössä AT&T:n kanssa Yhdysvalloissa äskettäin juuri osoitti.

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop



Nokia pyrkii korjaamaan kurssia Lumia-laitteiden avulla. Windows Phone -puhelimia pyritään saamaan useammille kuluttajille ja useammilla markkinoilla. Samalla peruspuhelimien hinnoitteluun puututaan lyhyellä aikavälillä. Nokia julkistaa vuoden ensimmäisen neljänneksen tuloksen 19.4.2012.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Uusimmat puhelimet

Kommentit (8)

Ranvier
Ranvier

2

@8: Kyllä kuluttajia WP-puhelimet kiinnostaa. Kyllä toi Lumia 900 varmasti hyvä puhelin on, mutta en minäkään sitä sillä hinnalla ostaisi, millä se tulee Suomeen myyntiin, mutta nämä nyt ovat vasta Nokian ensimmäisiä WP-puhelimia ja väännetty aika nopeesti k asaan. Pankki räjäytetään vasta sitten seuraavan sukupolven Lumioilla. Niitä Nokia on saanut kehittää ihan rauhassa, joten sieltä tulee varmasti huomattavasti parempia puhelimia.

Vastaa
djtob
djtob

3

Näköjään ei muisteta koko puhelimen valmistuskustannuksia eikä sitä, että AT&T maksaa Nokialle, eipä 100 dollaria ole mitään kun on saanut rahat operaattorilta.

Muistatteko, milloin Lumia lähti myyntiin asti? Entä sitten ne muut puhelimet, jotka käsittääkseni rantautuvat vasta tässä kuussa ja kesällä myyntiin.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

4

Joskus taannoin ennakoin, että kuluvan vuoden ensimmäisestä kvartaalista tulee Nokialle todella vaikea, ja niinhän siinä sitte kävi (vaikka silloin moni älähtikin kun uskalsin mennä sellaisia laukomaan).

No, Nokia on saamassa uusia tuotteita markkinoille, joten eiköhän tulos tästä parane loppuvuotta kohden.

Vastaa
Ranvier
Ranvier

5

@11: Ei se Androidikaan mikään täydellinen käyttöjärjestelmä ole. Eikä se todellakaan ole Nokialle vaihtoehto. Android-markkinoilla ei pysty erottumaan, muuten kuin vaan raudalla, ja silläkin saralla aika huonosti, sillä tämän hetken tulevissa huippuluokan Android-puhelimissa speksit on melkein identtiset. Erot eivät todellakaan ole tarpeeksi suuret. Valmistajien omat kustomoidut käyttöliittymät ovat omasta mielestäni vain huono asia. Onhan sekin tapa erottua, mutta "vanilla" Android on kyl sen verran hieno, ettei se mitään kustomointia tarvitse, ja sitäpaitsi kustomoidut käyttöliittymät hidastavat päivitysten saamista ja osallaan lisäävät Androidin fragmentoitumista. Windows Phone -markkinoilla on taas huomattavasti helpompi erottua joukosta, sillä siellä ei juurikaan sitä kilpailua ole muiden valmistajien keskittyessä pääasiassa Androidiin. Kun Nokia panostaa oikeastaan ainoana valmistajana täysillä Windows Phoneen, niin heillä on kaikki mahdollisuudet menestyä. Ja kyllä se Nokia sieltä vielä nousee sitten Windows Phone 8:n myötä, kun Nokia saa ne pitkään hiotut varsinaiset WP-puhelimet myyntiin. Nämä nykyiset Lumiat ovat vasta alkusoittoa. Seuraavan sukupolven Lumioita odotellessa. :)

Vastaa
perhana
perhana

6

Kyllä taas on luetun ymmärtäminen tiukassa kun uutisesta ei eroteta muita sanoja kuin Windows Phone ja Elop...
Uutinenhan nyt kuitenkin kertoo siitä että peruspuhelimet ja symbian-älypuhelimet ovat menneet odotettua huonommin kaupaksi, kun taas Lumia mallien myynti on lähtenyt liikkeelle lupaavasti.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

7

Lumia mallien myynti on ollut oikeasti takkuista ja nyt lisäksi vielä korvaukset asiakkaille..
Symbian myy heikosti, mutta se on juuri Elopin puheiden syytä.. Kyllä väki ostaa jotain muuta, kun ihan toimitusjohtaja kehottaa niin.. Jos Nokia sanoo, että Symbian on paska ja siitä luovutaan, niin miksi ihmeessä joku ostaisi niitä? Jos Elop meinasi käyttää käänteistä psykologiaa niin pieleen meni..:) Maailmanhistorian surkein ja surkuhupaisin TJ..!

Vastaa
syrtek66
syrtek66

8

Nyt aika erottaa Elop Nokian palvelukseta. On aivan selvää että Elop kykyihin ei luoteta ja Elop ei osaa käntää Nokian kurssia oikeaan suuntaan.

Mitä vaaditaan Elop erottamiseksi?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.