Nokia tappioista huolimatta nousuun, Elop luottaa WP8:aan

18
Matti Robinson

Nokia tappioista huolimatta nousuun, Elop luottaa WP8:aan
Nokia julkisti tänään neljännesvuosittaisen katsauksen. Vuoden toisen neljänneksen aikana yhtiö teki reilusti tappiota, mutta odotettua paremmat tulokset saivat osakkeen nousuun.

Nokian tappiot ilman kertaeriä (ei-IFRS) olivat 0,08 euroa osakkeelta. Aiempaan vuoteen verrattuna tappiot olivat merkittäviä, mutta samat kuin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Liiketappio kasvoi edellisestä neljänneksestä liki 70 miljoonalla 327 miljoonaan. Yhtiön liikevaihto huhti–kesäkuussa oli 7,5 miljardia euroa, joka oli hieman odotettua paremmin.

Vuoden kolmas neljänneskin menee mollivoittoisesti, arvioi Nokia. Se odottaa jatkuvan transitiovaiheen vaikeuttavan älypuhelinten myyntiä. Toimitusjohtaja Stephen Elop kertoi, että nykyisiä Lumia-laitteita tuetaan Windows Phone 8:aan asti ja pitkälle sen jälkeenkin. WP8-alustan hän odottaa kiihdyttävän Lumia-puhelinten myyntiä. Nokia myös toisella vuosineljänneksellä neljä miljoonaa Lumia-puhelinta.



Peruspuhelinten myyntimäärät kasvoivat, mutta keskihinta tippui. Täysin päinvastoin tapahtui älypuhelinten osalta, joissa kalliimmat Lumia-puhelimet syrjäyttivät Symbian-laitteita.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Uusimmat puhelimet

Kommentit (18)

Ranvier
Ranvier

2

@3: Eikö oliskin kiva, kun sais selaimeen sellaisen kilkkeen, jolla vois filtteröidä ton tyypin kommentit pois kaikilta mahdollisilta keskustelupalstoilta ja uutisista. :) Toisaalta tekstiähän se vaan on, eikä siitä tartte piitata vaikka kuinka rölläis. :P

Itse uutiseen: Itse ainakin toivon Nokian nousevan WP:n myötä, mutta se nyt jää sitten nähtäväksi, mitä tapahtuu.

Vastaa
johtaja59
johtaja59

3

WP7 on niin keskeneräinen ja Symbian alkoi juuri näyttää hyvältä, joten olisi kannattanut odottaa WP8 saakka, ennenkuin hyppää M$:n kelkkaan ja silloin WP8:ssa olisi voinut olla Nokia kartat ja navigointi Nokian yksinoikeudella, eikä kaikille valmistajille.

Vastaa
Ranvier
Ranvier

5

@7: Ei kannata sitte varmaan kommentoida, jos et kestä sitä, että joku toinen tuntematon ihminen on kritisoimassa kommenttejasi. :)

Vastaa
Sefriol
Sefriol

6

@11 Kertokaa mulle, mikä tekee Applesta tai Googlesta yhtään sen paremman?
Itse ainakin toivon WP:lle tai jollekin muulle käyttöjärjestelmälle Androidin taikka Applen kaltaista menestystä. Mitä enemmän on tasaväkistä kilpailua sitä vähemmän kuluttajia potkitaan munille. Taino en menisi siitäkään takeeseen näiden patenttijuttujen vuoksi...

Vastaa
djtob
djtob

7

@15. on sama rölli kuin @1., @2., @6., @7., @10. ja @12. ja pyydän siivoamaan ne mihin-kuka-maahan / bittiavaruuteen.

On ihan pakko kysyä: Oletko yhteiskuntakelpoinen yleensäkään?

Vastaa
djtob
djtob

8

Nyt ihan oikeasti rekisteröintipakko tänne vai saako seuraava sukupolvemme sitäkään vielä?!

@18. Minun kommenttini kyllä oikeutti. Koska sinä vaihdat nimimerkkejä ja olet useamman kerran teeskennellyt olevasi joku muu, siitä esimerkki @1. ja @2.. Olet jopa kirjoitellut "tuntemattomana" ja olemalla samaa mieltä omaa kehuskelemalla aikaisempaa kommenttiasi. Sitä sinä et voi kiistää ja valituksesi on mitätön!

Tiedän, että röllejä ei saisi ruokkia mutta nyt oli pakko, kun jatkuva samanlainen ongelma jatkuu ja olisi edes mukava saada röllivapaa sivusto.

Vastaa
arivesa
arivesa

9

@ 20:
Uutisten mukaan MS maksaa Nokialle "siirtymäajasta" $ 1 Bn vuodessa.
Korvauksena monopolista. Nokia maksaa lisenssin takaisinpäin joka myydystä WP-luurista.
Siirtymäkorvaus loppunee,lisenssimaksut ei.
Jos tuo on totta,hyvin on kädet sidottu.

Ja eikös Meego-väki jo ole veneveistämöllä,omillaan?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

10

@21
Lisäksi Nokia säästää R&D-kustannuksissa, kun kalliit Symbian ja Meego-projektit voidaan tappaa. Ja Nokia saa korvauksia myös kartta- ja kauppateknologiastaan, joita WP-alusta käyttää.

Vastaa
teme565
teme565

11

@22
Mutta jos kapulat ei mene kaupaksi niin tyhjästä ei kyllä mitään korvauksia tipu.
WP8:n kanssa Nokian on pakko onnistua, muussa tapauksessa jäljellä on ainoastaan se, että joku ostaa Nokian raadon pois kuljeksimasta ja se on luultavasti joku aasialainen firma, joka hamuaa kunnolla varsinkin Euroopan kännykkämarkkinoille. ZTE tai Huawei esmes.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

12

@23
Aivan totta. Sama vaatimus on kaikissa muissakin strategioissa, eivätkä ne muut vaihtoehdot (Meego, Android, jatko Symbianilla) olleet, eivätkä näin taaksepäin katsoessakaan ole, mitään menestysautomaatteja.

Vastaa
arivesa
arivesa

13

@22
Varmasti noin onkin,mutta käsitin(@20)viestistä,olleen kyse mahdollisuudesta palata takaisin Meegoon.Sitä ei taida enää olla?

Vastaa
arivesa
arivesa

14

@23
Nokian osto ei lie enää hinnasta kiinni.Mitä on ostettavana?Patentit ja tavaramerkki.Onko jälkimmäisellä vielä vetovoimaa?
Kuka haluaisi? Ja jos,miksei jo? Alemmaksi tuskin voi hinta mennä.

Ehkä MS-sopimus jumittaa? Emme osta me,muttei kukaan muukaan?

Vastaa
Boss93
Boss93

16

@21 Juu meegon kehittäjät ovat nykyään Jolla oy:llä työllistettyinä, mutta eikös Nokia ollut yksi Jolla oy:n suurimmista rahoittajista? Eli siis Nokia periaatteessa pitää Meegon vielä hengissä, mutta M$:n takia joutuu tekemään sen toisen yhtiön kautta.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

18

@32
"Google on ilman muuta toiminnassaan eettisempi kuin Microsoft"

Onko tuolle jotain perusteita. Googlella on puhtoisempi imago, koska sitä halutaan pitää vanhojen meriittien mukaan altavastaajana ja pienenä firmana, totuus on viime aikoina ollut vähän toinen. Myöskään Microsoft ei ole viimeiseen 15 vuoteen pystynyt sikailemaan läheskään entiseen malliin, joten sen julkisuuskuva on huonompi kuin todellisuus.

Ei Applekaan ole mikään puhdas pulmunen. Sellaista on aika vaikea löytää suurista firmoista, jotka kuitenkin pyrkivät ensisijaisesti tekemään rahaa ja kampittamaan kilpailijoita.

Applen, Googlen ja Microsoftin eettistä paremmuutta on hyvin vaikea arvottaa kokonaisuudessaan, kaikki ovat omalla tavallaan hyviä ja pahoja. Jossain rajatummassa kysymyksessä ne voi yrittää laittaa järjestykseen, mutta yksittäisissä kysymyksissä järjestys vaihtelee paljonkin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.