Tässä on tiedot Dellin tulevasta Android-puhelimesta

3
Markus Lehtiniitty

Tässä on tiedot Dellin tulevasta Android-puhelimesta
Dellin tulevasta, ensimmäisestä puhelimesta on kohkattu viime aikoina paljon. Nyt siitä on kuitenkin saatu julkisuuteen merkittävästi uutta tietoa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Boy Genius Report -sivusto, joka samalla esitteli myös uusia kuvia puhelimesta. BGR:n lisäksi myös Cloned In China -sivusto esittelee erillisiä kuvia Dellin tulevasta puhelimesta.

Tärkein tietohan puhelimeen on liittyen on sen markkinoilletulon rajoittuminen ainakin toistaiseksi vain Kiinan markkinoille. Teknisesti mikään ei kuitenkaan estä puhelimen saatavuuden laajentumista myös Kiinan ulkopuolelle, sillä kyseessä on tavallinen GSM-puhelin.

Dellin tuleva puhelin perustuu Android-käyttöjärjestelmälle, jota Kiinan markkinoille on vahvasti muokattu Open Mobile Systemin mukaisesti. Puhelimen kehitysnimi on BGR:n tietojen mukaan Benzine ja se on valmis myyntiintuloon. Cloned In China -sivusto puolestaan kertoo, että puhelin olisi tulossa markkinoille Kiinassa 31. elokuuta. Aiemmin puhelimen myyntinimen on spekuloitu olevan Dell Mini 3i.



Puhelimen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat BGR:n tietojen mukaan 3,5 tuuman kosketusnäyttö 360x640 pikselin tarkkuudella, monikosketustuki, kolmen megapikselin kamera automaattitarkennuksella ja kuvausvalolla, videokuvaus, GPS-paikannus, microSD-muistikorttipaikka, tuki Microsoftin Exchangelle, kattava pikaviestintuki, Bluetooth-yhteys sekä neljän GSM-taajuuden ja GPRS- ja EDGE-datayhteyksien tuki.

Älypuhelinten kasvava myynti on houkutellut puhelinmarkkinoille mukaan uusia, aiemmin lähinnä tietokoneiden maailmasta tunnettuja nimiä. Aiemmin muun muassa Acer on saapunut puhelinmarkkinoille ja myös Applekin voidaan laskea tähän samaan sarjaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Realme 11 (5G) – hinta laskenut -11%

Realme 11 (5G)
280 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 314 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
abcdefg (vahvistamaton)

1

Eiköhän juuri Applen takia älypuhelinten myynti ole noussut räjähdysmäisesti parin vuoden aikana.

Vastaa
Tomppa12
Tomppa12

2

Aika mielenkiintoiset ominaisuudet, :) mutta 3G puuttuu. :(
Tosin Kiinassahan sellaista ei ole (vaan niitä kilpailevia tekniikoita), joten voipi olla, että jos tuo tänne tulee, niin sitten se löytyy. :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Fiesta (vahvistamaton)

3

Ominaisuuksiensa puolesta lupaavan oloinen puhelin. Harkitsen kyllä tämän ostamista mikäli Eurooppaan rantautuu. Go Android!

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.