Sony Ericssonin XPERIA X3 -Android-puhelin tulossa tammikuussa?

2
Markus Lehtiniitty

Sony Ericssonin XPERIA X3 -Android-puhelin tulossa tammikuussa?
Sony Ericssonin odotettu, yhtiön ensimmäinen Googlen Android-käyttöjärjestelmällä varustettu puhelin, XPERIA X3 on tuoreimpien tietojen valossa tulossa markkinoille tammikuussa.

Asiasta kertoo MobileCrunch-sivusto, joka kertoo kuulleensa tiedon hyvästä lähteestä, mutta kehottaa silti suhtautumaan siihen varauksella. Tammikuu kuulostaa kuitenkin joka tapauksessa hyvinkin mahdolliselta ajankohdalta XPERIA X3:lle.

Jo aiemmin Expansys-verkkokauppa on vuotanut XPERIA X3:n kaikki tärkeimmät tekniset tiedot ja ohessa olevan kuvan julkisuuteen, joten tulevasta uutuudesta on jo tässä vaiheessa melko hyvä käsitys.

Hiljattain julkistettu XPERIA X2, joka on tulevasta X3:sta poiketen varustettu Microsoftin Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmällä, on myös tulossa markkinoille vasta piakkoin. Tähän nähden XPERIA X3:n tulo lähes samaan aikaan tai vain muutamaa viikkoa myöhemmin olisi melko yllättävää. Tosin Sony Ericsson ei ole aiemminkaan odottanut XPERIA X2:lle kovinkaan suurta menestystä, joten XPERIA X3 tuotaneen markkinoille heti sen ollessa valmis siihen. Kyseessä ovat myös varsin erilaiset tuotteet: käyttöjärjestelmänsä ohella merkittävin ero on tekstinsyötössä: X2:sta löytyy myös QWERTY-täysnäppäimistö, kun taas XPERIA X3 luottaa täysin kosketusnäyttöönsä.



XPERIA X3 tulee olemaan varsin kova luu Android-puhelinten joukossa: aiempien tietojen mukaan sen ominaisuuksiin kuuluvat korkeatarkkuuksinen, neljän tuuman kosketusnäyttö, kahdeksan megapikselin kamera LED-kuvausvalolla ja kattavilla lisätoiminnoilla, GPS-paikannus, 3G-, HSPA- ja WLAN-yhteydet, stereo-Bluetooth sekä microSD-muistikorttipaikka.

Aiemmin olemme kertoneet Expansysin vuodon yhteydessä sekä ensimmäisten kuvien ja lisätietojen ilmaannuttua.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
99 € Mobiilipiste.fi

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
949 € Elisa
951 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (2)

msly
msly

1

@1.

Android 1.6:lla varmaan tulee heti näytön tarkkuuden perusteella.

Androidin päälle Sony Ericsson on rakentanut jonkinlaisen oman hässäkkänsä.

Vastaa
qwert666
qwert666

2

Joskus jossain vaiheessa hommaan kyllä tolla Androidilla varustetun puhelimen, tässä oli yksi erittäin hyvä vaihtoehto.

Tosin mietin minkälaiset "tehot" tässä on..

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.