Alun perin N900:n toimitusten piti alkaa jo lokakuun aikana. N900-laitteiden saapumisessa ensimmäisille loppuasiakkaille asti menee vielä luultavasti noin 1-2 viikkoa. Nokia näyttäisi siis pysyvän toistaiseksi tuoreimmassa saatavuusaikataulussaan myös Suomen osalta, eli N900:n pitäisi olla ensimmäisten käyttäjien käsissä joko marraskuun lopussa tai joulukuun alussa.
Nokia on aiemmin maininnut N900:n myöhästymisen syyksi kehitystyön, jota haluttiin vielä tehdä ennen lanseerausta Maemo Summitiin osallistuneiden testikäyttäjien antaman palautteen perusteella. Alun perin N900 julkistettiin jo elokuun lopulla ja sitä esiteltiin syyskuun alussa Nokia World 09 -tapahtumassa.
Aiempien lupausten mukaan Suomessa ensimmäiset N900-laitteet toimittaisi Nokian oma verkkokauppa, Nokia Online Kauppa.
N900:n merkittävin asia on sen Maemo-käyttöjärjestelmä, joka ennakkoarvioiden mukaan tarjoaa aivan eri tasolla olevan käyttökokemuksen Nokian aiempiin Symbianiin perustuneisiin kosketuspuhelimiin verrattuna. N900 on myös varustettu hyvillä ja kattavilla ominaisuuksilla: 3,5 tuuman resistiivinen kosketusnäyttö 480x800 pikselin tarkkuudella, esiin liukuva QWERTY-täysnäppäimistö, viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera kaksois-LED-kuvausvalolla, Mozillan tekniikkaan perustuva ja täyden Flash-tuen sisältävä verkkoselain, 32 gigatavua sisäistä tallennusmuistia ja microSD-muistikorttipaikka, 3G-, HSPA-, WLAN- ja Bluetooth-yhteydet sekä 600 megahertsin ARM Cortex-A8 -prosessori ja PowerVR SGX530 -grafiikkapiiri.
Odotamme N900:aa innolla myös Puhelinvertailu.comin testattavaksi - jo aiemmin olemme julkaisseet laitteesta lyhyen kokeilun jälkeiset ensikokemuksemme.
PÄIVITYS: Nokia Online Kauppa on vahvistanut toimittavansa ennakkotilatut N900:t viikolla 48, eli 23.-27. marraskuuta.
PÄIVITYS 2: Myös Nokian oma Nokia Conversations -blogi on käsitellyt N900:n toimitusten alkamista
PÄIVITYS 3: Nokian Maemo-pomo Ari Jaaksi on kommentoinut toimitusten aloittamista omassa henkilökohtaisessa blogissaan
PÄIVITYS 4: Nyt Nokia on kertonut asiasta myös virallisella lehdistötiedotteella

Kommentit (15)
Wohoo! :)
Upeeta mahtavaa! Toivottavasti saan omani viikolla 48... :)
Mistä löytyy changelistii? :o Olisi kiva saada listan asioista jotka ovat tämän myöhästymisen aiheuttanut..Millä tavalla laite eroaa protoista?
Tunnetustihan Nokia ei kuitenkaan julkaise mitään listoja, että mitä on päivitetty tahi muutettu.
No hyvä. Pääsee vertaamaan testi ja käyttökokemusten tuloksia. Pidän peukkuja.
Nyt alkoi mantramanaus etten tarvitse N900:sta.
Aivoni ei ole täysin vakuuttunut,että katto on tärkeämpi kuin N900.
Tosin Saunalahden TotaaliMax ei näytä pahalta.
Uusi alusta pohja näyttää jotenki lupaavalta, täytyy kai se tsekka ja hakee oma pois... ja sitten haukkua. :D
@LaruX, no ei riitä ei, jos ei nyt mitää rautapohjaista muutosta ole saatu aikaseksi niin on kyllä huonoa toimintaa..vieläkin olen sitä mieltä että usb hostin pois jättäminen on virhe, mielestäni se ei ole tietokone, ei edes mobiili sellainen mikäli ei usb laitteita saa liitettyä siihen kiinni.
parin viikon, pari kuukauttahan se on myöhässä alkuperäisestä päivämäärästä?
siinä esimerkkejä:
http://wiki.maemo.org/USB_host_mode
Miksi tosifiksu-puhelimeen pitaisi liittaa toinen nappaimisto?
Onhan se niin, että laite kuin laite, niin jos sitä viimestäkin ominaisuutta jää odotteleen tai kyttään niin ilman jäät...laitetta siis. :)
Ja sama naisten kans? :)
@16 & 17
Eli riittävästi rahaa, että voi tarvittaessa päivittää... :P
Tiedustelin Saunalahdelta tilaukseni tilaa ja sanottiin, jotta sitten kun tilaus ilmestyy oma.saunalahti -hallintaan, niin voi alkaa odottelemaan luuriakin. Eli tuota tilauksen ilmestymistä odotellessa.
Onneksi löyty oma N95 kun oli kadonnut pari viikkoa takaperin. Ei tarvitsekkaan tätä luuria ostaa :D