Kauppalehti kertoo iSupplin tutkimuksesta, jonka mukaan kiinalaiset puhelinvalmistajat ovat kirineet myydyimpien puhelimien kärkeen. Esimerkiksi ZTE on noussut neljänneksi myydyimmäksi valmistajaksi. ZTE:n edellä ovat Nokia, Samsung ja LG.
Kauppalehden mukaan kiinalaisvalmistajien myyntikäyrät ovat lähteneet selvään nousuun vuodesta 2009 lähtien, jolloin teleoperaattorit alkoivat myydä 3G-liittymiä. Kiinalaisvalmistajien menestys ei ole jäänyt ainoastaan kotimaan markkinoihin, vaan ne ovat vallanneet alaa myös Amerikassa ja Euroopassa. Kerroimme aiemmin ZTE:n edullisen Blade-älypuhelimen menneen Suomessakin hyvin kaupaksi.
Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia on pärjännyt erinomaisesti edullisten matkapuhelinten myynnissä, mutta kiinalaiset halpapuhelinvalmistajat nakertavat Nokian asemaa sen tärkeillä markkina-alueilla, etenkin Aasiassa. Nokialle tärkeitä Intian-markkinoita uhkaa kiinalainen G'Five.

Kommentit (6)
Jaa-a, mitenhän kaupanpäällinen maagisesti muuttuu tuotteeksi joka "menee hyvin kaupaksi"?
@1: Meinaat, että saunis on saanut luurit ilmaiseksi ZTE:ltä?
:D Eihän se ZTE niitä anna kaupanpäällisiksi ja ne kirjataan aina myynniksi myös esim. Sauniksella. Eli sillä on nimellinen maksu, jotta saadaan puhelin "myydyksi" (vaihtaa se kuitenkin omistajaa). Tässä kuitenkin puhutaan ZTE:n myynnistä, eli paljonko puhelimia lähtenyt jälleenmyyjille (ainakin uskoisin).
No kyllähän noi kuluttajille kaupanpäällisinä myytiin, näinhän Saunalahti asiaa mainosti. Kuluttajamyyntiähän tuossa kai on hehkutettu?
Ja liekö sitten Elisa itse saanut noi alunperin kaupanpäällisiksi verkko-ostoksistaan. Taitaa olla todennäköisin vaihtoehto.
Et taida olla ihan hihnalla?
Huawein Viktor Xu:ta ei taida paskaakaan kiinnostaa ottaako saunis noista hintaa, vai antaako ilmaiseksi. Toiseksi jos olet ollut maantiedon tunneilla hereillä, niin varmaan tiedät että Suomi on tällä pallolla aika pieni paikka.
Puheistasi saa sellaisen kuvan että noita luureja ei saa muualta kuin saunalahdelta (elisalta).
Ylläpito, hommatkaa rekisteröintipakko. Saamme sitten tietää kuka trolli ssh ja hh on ip-osoitteen takana.