Nokia C5 oli Soneran helmikuun myydyin

21
Matti Robinson

Nokia C5 oli Soneran helmikuun myydyin
Sonera on julkaissut tiedotteen helmikuun myydyimmistä puhelimista. Kärkeen ampaisi Nokian edullinen C5-älypuhelin. Kärjen valtasivat pääasiassa älypuhelimet ja kuuden kärjestä löytyykin vain yksi peruspuhelin, Nokia 2730. Toisella paikalla Soneran myydyimmissä puhelimissa on Apple iPhone 4 ja kolmantena Nokia C7. Symbian^3-alustan laitteita edusti lisäksi uusi Nokia E7 kuudennella sijalla. Muun muassa Saunalahden kärkisijaa hallussa pitänyt kiinalainen ZTE Blade löytyy Soneran listan sijalta 5.

Sonera kertoo tiedotteessaan, että puhelinmallien saatavuuserot ovat vaikuttaneet olennaisesti listasijoitukseen. Aiemmin saatavuuspulasta kärsinyt ZTE Blade oli kuitenkin Soneran mukaan tällä kertaa voittaja, sillä puhelimen saatavuus oli helmikuussa hyvällä tasolla. Sekä kuluttajat että yritysasiakkaat valitsivat yhä useammin puhelimikseen älypuhelimen.

Helmikuussa joka toinen Soneran myymä puhelin oli älypuhelimeksi luokiteltava laite. Kuluttajien kiinnostuksen ohella myös yrittäjät ovat löytäneet älypuhelinten mahdollisuudet monipuolisena työvälineenä.



Soneran myyntijohtaja Petri Lahtinen



Soneran myydyimmät puhelinmallit helmikuussa:
1. Nokia C5-00
2. Apple iPhone 4
3. Nokia C7-00
4. Nokia 2730
5. ZTE Blade
6. Nokia E7-00
7. Nokia 7230
8. Huawei B160 (3G-pöytäpuhelin)
9. Nokia 5230
10. Samsung E1080

Myyntitilastojen lisäksi Sonera julkaisi puhelinmallikohtaiset tiedonsiirtolukemat tammikuun ajalta. Eniten dataa siirrettiin iPhone 4 ja iPhone 3G S -malleilla, joiden perässä seurasivat Nokia N900, Samsung Galaxy S ja HTC Desire HD. Listalla ovat ainoastaan Soneran kytkyvalikoimasta löytyvät puhelimet.

Älypuhelinmarkkinan vahva kasvu näkyy mobiili-internetin käytön kasvuna, sillä kärkimallien tiedonsiirtomäärät ovat kasvaneet viime syksystä noin sadalla megatavulla kuukaudessa. Soneran matkapuhelimille räätälöidyt nettipalvelut ovat vastanneet hyvin tarpeeseen asiakasystävällisellä hinnoittelumallilla, mikä on osaltaan vauhdittanut kasvua. Parhaillaan käynnissä oleva 3G-verkon nopeudennosto jopa 16 Megabittiin sekunnissa tarjoaa asiakkaillemme entistä paremmat mahdollisuudet sujuvaan mobiilisurffaamiseen.

Soneran myyntijohtaja Petri Lahtinen



Soneran kytkyvalikoimassa olevien puhelinmallien keskimääräinen tiedonsiirto tammikuussa 2011:
1. Apple iPhone 4: 484 megatavua (MT)
2. Apple iPhone 3G S: 419 MT
3. Nokia N900: 351 MT
4. Samsung Galaxy S: 310 MT
5. HTC Desire HD: 284 MT
6. Apple iPhone 3G: 240 MT
7. ZTE Blade: 200 MT
8. Nokia N8: 190 MT
9. Samsung Galaxy 3: 140 MT
10. Samsung Galaxy Spica: 123 MT



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (21)

Anestic
Anestic

5

Eikös se symbian s60 ole ollut aina se suosituin alypuhelinalusta. Siis ennen:)

Mitä tuolla ei onnistu mitä esim. iphonella onnistuu?? Entä toisinpäin? :D Taitaa porukkaa hämätä tuo kosketusnäytön puute, mutta monet tykkää napeista enemmän.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

7

@2

Niin joo ja muuten, olisi parempi puhua laitteiden koko mallinimillä. Siis koska myt uutisessa puheena oleva C5-00 on varsin erilainen kuin esim C5-03. Molemmat on Symbian-älypuhelimia, mutta ensin mainittu on perinteisellä puhelinnäppiksellä varustettu kosketusnäytötön luuri ja jälkimmäinen on kosketusnäytöllinen luuri ilman fyysistä näppistä. Ensin mainitussa on myöskin S60 3rd edition fp2, jäkimmäisessä on S60 5th edition.

Myöskin jos tarjkkoja olaan, niin vastaavasti esim nykyinen Nokia E7 on itseasiassa Nokia E7-00, koska se on ensimäinen E7 mitä on julkastu.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

10

@9

Sokeako olet? Tossahan se N8 on mainittuna tuossa jälkimäisessä listassa. Ja eipä näy olevan ainutkaan Samsungin ja HTC:n älypuhelin tuossa ensimmäisessä listassa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mokiat!!# (vahvistamaton)

11

@10
Jälkimmäinen lista ei korreloi mitenkään myyntilukujen kanssa, kuten N900 sijoittumisesta näkee.

Vastaa
pitokokka
pitokokka

13

Ei mikään yllätys C5 menekki. Talosta löytyy C5-00, näppärän kokoinen ja kivan tuntuinen, mutta hinta alhainen. S60 puhelin, navigoinnilla ja 3.2 M kameralla. Menee firmoissa niille, jotka eivät tarvitse/ei anneta/eivät vaan muuten halua qwerty puhelinta. C5:sta puuttuu wlan, mutta firman postit menevät yleensä matkapuhelinverkon yli.

Seuraavina kuukausina menee E7:aa, koska vanhoilla kommareilla ja E75:lla ollaan sitkuteltu mahdolisemman pitkään odottaen jotain muuta kuin E71/72:sta. N8:a ei nähtävästi mene enää kunnolla kaupaksi kun qwerty on tarjolla, toki huonomalla kameralla.

iPhone menee kaupaksi, samoin dataa käyttävät paljon. Jälkimmäisestä voisi päätellä, että ovat pääosin viihdekäytössä tai sitten yksinkertaisesti 'tuhlaavat' dataa. Puhelimista vastaavilta voi sitten kysyä, miksei iPhonet tai androit puhelimet ole firmojen suosiossa.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

14

@11

> Jälkimmäinen lista ei korreloi mitenkään myyntilukujen kanssa, kuten
> N900 sijoittumisesta näkee.

En niin väittänytkään, ärsytti vain tuo päällepäin viattoman näköinen mutta käytetystä nimimerkistä päätellen vähätteleväksi tarkotettu kommentti. Ja kuten sanoin eihän sillä ensimmäisellä listalla ole moni muukaan suosittu malli, joten ei myöskään N8:n puuttuminen ensimmäiseltä listalta tarkoita että N8 ei olisi myynyt hyvin, itseasiassa sehän on mennyt kaupaksi erittäin hyvin kokonaisuutena.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

15

@14

Eli en itse mebnisi edes vihjailemaan jotain puhelinmllia flopiksi sillä perusteella ettei se ole tuossa Soneran helmikuussa eniten myyneen kymmenen joukossa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ristomatti (vahvistamaton)

16

@15 elisalla marraskuussa sija 2, joulukuu 4, tammikuu 9!

Ensi viikolla helmikuun tilastot, mahtuukohan enää listalle?

Kyllä N8 myynti on ollut huomattavan vaisua odotuksiin nähden.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mokiat!!# (vahvistamaton)

17

@14,15
Totta. N8 ei ole ehkä suomessa myynyt kaikkein railakkaimmin helmikuussa, mutta koko elinkaarenaan varsin loistavasti muualla maailmassa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
nn (vahvistamaton)

20

nuo Nokian perusälypuhelimet ovat perinteisesti olleet kohtuu laadukkaita peruspuhelimia, mutta C5:n kohdalla täytyy kyllä sanoa että rima on alitettu todella pahasti. Ensimmäinen puhelin lähti takasin kauppaan kun näytön katselukulma oli niin kapea, ettei värit olleet mistään kulmasta tasaiset. lisäksi näyttö oli vinoon asennettu. No uuden puhelimen myötä näyttö suoristui mutta katselukulma edelleen on kapea. Uskomattoman huonolaatuinen näyttö kyllä. Lisäksi takakansi irvisti molemmissa puhelimissa.. en kyllä suosittele puhelinta missään olosuhteissa..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

21

@16 Tänään julkaistussa elisan uusissa listoissa N8 on tippunut 9 sijalta 14 sijalle.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.