Nokian Ovi jää kohta historiaan

17
Teemu Laitila

Nokian Ovi jää kohta historiaan
Nokia on ilmoittanut yhtiön luopuvan sen palveluissa käytettävästä Ovi-brändistä uuden älypuhelinstrategian myötä. Ovi-palvelut muuttuvat Nokia-palveluiksi asteittain heinäkuusta alkaen. Vuonna 2007 käyttöönotetun Ovi-nimen on tarkoitus hävitä kokonaan viimeistään ensi vuoden loppuun mennessä.

Nokian markkinointipäällikön Jerri DeVardin mukaan muutoksella halutaan vahvistaa Nokian jo ennestään vahvaa brändiä yhdistämällä kaikki palvelut ja laitteet saman nimen alle. Nokian mukaan uusille asiakkaille muutokset tulevat näkymään jo tämän vuoden aikana ostetuissa puhelimissa ja vanhoille käyttäjille esimerkiksi sovelluskaupan nimi tulee muuttumaan tulevien ohjelmistopäivitysten myötä.

Muutos ei vaikuta palveluiden toimintaan millään tapaa, vaan kyseessä on pelkkä nimenmuutos, jossa asiakkaat näkevät tulevaisuudessa Ovi-sanan tilalla pelkän Nokia-sanan niin sähköisissä palveluissa kuin painetuissakin materiaaleissa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (17)

dRD
dRD

1

Tuohon brändiharjoitukseen ei varmaan palanutkaan mainonta- ja brändäyskuluina kuin muutama hassu sata miljoonaa vuosien mittaan :-)

Vastaa
dRD
dRD

8

ArttuH5N1: Niinno, tuossa MSFT / Windows Phone -huumassa unohtuu helposti se, että varmaan 90% Nokian puhelimista tulee jatkossakin olemaan Nokian omalla käyttiksellä. S30 / S40 -myyntiluvut on "vähän" erit kuin älypuhelimien..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Tepsa (vahvistamaton)

9

Ovi store on jo lanseeraushetkellä epäonnistunut, kun sisältöä oli todella vähän ja nimivalinta surkea. Mitä helvettiä joku ovi sanoi ulkomaalaisille?

Vastaa
Puppek
Puppek

11

Ehkä ne nimenmuutoksen kanssa fiksaavat samalla Ovi Suitea - aivan hirviö ohjelmaksi... tai no mitäpä välitän enää - kohta on kourassa SGS2!

Vastaa
admins
admins

15

Jos Nokiasta tulee pelkkä brändi eikä ole enää erillinen tuotemerkki, silloin pitää selkeyttää ylimääräisiä alibrädejä.
Etenkin kun huhutaan Nokian myynnistä Microsoftille.

Muutoinhan olisi hullua kuinka Nokia uhrattiin Microsoftille
Ilman että Nokialla on yhtään valmista WP7 tuotetta.
Tällä yritettiin nostaa vain Microsoftin Windows Phone 7:n arvostusta tilapäisesti, koska muut valmistajat ei olleet markkinoineet WP7 tarpeeksi.
Jos asia olisi tehty Nokia kannalta olisi julkaistu vain Windows puhelin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sillattiis (vahvistamaton)

16

@9
Mitä Nokia sanoo ulkomaalaisille? Mitä Google sanoo yhtään kenellekkään?

Kai Ovesta yritettiin hieman samaa kuin Applen iTuote brändi. Toteutus vain jäi puolitiehen. Strategian mennessä täysin uusiksi, menee myös kaikki muu uusiksi. Mielenkiinnolla odotan miltä meno näyttää parin vuoden päästä. Hyvin vähän on mitään vanhaa jäljellä.

Saneerauksen jälkeen firma olisi myös hyvässä myyntikunnossa. Hinta alhaalla ja turhat läskit karistettu pois.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

17

@ akse

> Nokia store tms? Nokia maps jne

Juuri noin. Itseasiassa kuten useimmat muistaa niin esim Ovi Maps oli aiemmin nimeltään Nokia maps, eli nyt vain palataan vanhaan nimeen. Kyseessähän on siis nimenomaan vain palveluiden nimen muutos, ei mitään sen dramaattisempaa.

@ nickem

> Siis @ovi.com mailin tilalle @nokia.com vaiko @yahoo.com tai
> @hotmail.com...

Ei ainakaan @nokia.com se on 100% varmaa, koska se on varattu Nokian sisäiseen käyttöön. Itse voisin veikata jotain tyyliin @nokiamail.com, @nokiacommunity.com jne. Myöskin @ovi.com säilynee suht pitkään käytössä, jotta käyttäjät ehtii ilmotella uuden osoitteen tutuilleen.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.