Nokia lupaa julkaista Windows Phone -puhelimia "jatkuvalla syötöllä"

14
Manu Pitkänen

Nokia lupaa julkaista Windows Phone -puhelimia jatkuvalla syötöllä
PC Magazinen haastattelema Nokian Smart Devices -osaston johtaja Jo Harlow lupaa, että yhtiö julkaisee uusia Windows Phone -käyttöjärjestelmällä varustettuja puhelimia taisaiseen tahtiin.

Harlow sanoo, että Nokia pyrkii julkaisemaan uuden mallin jotakuinkin kahden tai kolmen kuukauden välein. Tavoitteena on, että kuluttajien mielenkiinto pysyisi jatkuvasti yllä, kun yhtiöltä tulee kokoajan uusia malleja. Tämän perusteella Nokialla ei ole aikomusta karsia tuotevalikoimaansa, jonka on sanottu paisuneen jo liian suureksi.

Samaisessa haastattelussa Harlow vahvistaa, että joissakin Nokian Windows-puhelimissa saatetaan käyttää muuta kuin Qualcommin valmistamia siruja. Aiemmin ST-Ericssonin johtaja kertoi, että Nokia tulee käyttämään ensi vuonna ilmestyvissä malleissa heidän U8500-piiriä. Kaikissa tähän asti julkaistuissa Windows Phone -puhelimissa on Qualcommin Snapdragon-suoritin. Nokian mukaan Microsoft kaavailee jo käyttöjärjestelmän piirisarjamääräysten löysentämistä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (14)

Anonyymi käyttäjä
jep69 (vahvistamaton)

2

Ja sekö voisi ketään vähempää kiinnostaa mitä Sinä ohitat.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Vipter (vahvistamaton)

3

Pojat,pojat. Hyvä vaan että tarjonta lisääntyy ja sitä myötä kilpailutus.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

4

Hieno homma, itse pidän siitä että on vaihtoehtoja ja valikoimaa, yhden merkin sisälläkin.

Toiset taas ovat hieman mukautuvaisempia, yksi ja sama kelpaa kaikille.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Joo joo... (vahvistamaton)

5

Nokia aikoo jatkuvalla syötöllä julkaista uusia malleja (2-3kk välein) ja lopulta käy niin,että jotkut mallit EIVÄT mene kaupaksi!!. :(
"Jatkuuko ylimielisyys"???. :/

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

6

Nokia siis tekee saman virheen kuin Symbianin kanssa. Työnnetään markkinoille samaa kuraa uudella numerosarjalla ja hintalapulla. Lopputulos on se, että kuluttaja kyrpiintyy siihen, ettei malleja erota toisistaan ja jättää kaikki kauppaan.

Yksi malli puolen vuoden välein per kategoria ja se riittää. Eikä haittaisi vaikka uusi malli tulisi vuodenkin välein. Tärkeintä kuitenkin, että jokaisessa luokassa olisi yksi selkeä Nokialainen: Yrityspuhelimissa täydellä leveällä näppäimistöllä, pysty qwertyllä sekä ilman näppäimiä. samalla jaolla myös halvempaan ja kalliimpaan luokkaan eri mallit (täysileveällä näppäimistöllä ei välttämättä tarvitse olla näissä molemmissa luokissa. Lisäksi yrityskäytön luurit täytyy erottaa nykyistä selvemmin (esimerkiksi akkukestolla, mukana tulevilla softilla, muistilla (RAM) sekä materiaaleilla, myös hinta täytyy olla yritys luureissa huomattavasti korkeampi (kaikki mallit hintaluokkaan 500-1200€) ja näille malleille myös luvataan päivitykset seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

"Sieniä sateella" tie on yksinkertaisesti tyhmä, toimimaton ja väärä. Olen puhunut.

Vastaa
Numsuu
Numsuu

7

Nokia ei aiemmin pärjännyt älypuhelinmarkkinoilla laittamalla markkinoille lähes 10 puhelinta vuodessa. Jos he keskittyisivät 1-3 malliin niin näistä tulisi hyviä ja kuluttajat innostuisivat ostamaankin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

8

6@
>Yksi malli puolen vuoden välein per kategoria ja se riittää

Kahden-kolmenkuukauden julkaisu tahdilla on vaikea pitää tuollaista tahtia, eihän se olisi kuin neljä-kuusi mallia, joka ehkä riittää yhden segmentin täyttämiseen. No markkinoita voi täydentää muilla malleilla, kunnes WP kypsyy.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

9

Sanomani oli, että vuoden välein:) en tiedä istä tuo puolivuosi tuli.. No mutta kuitenkin pitää välttää samaan kategoriaan tulevia päällekkäisyyksiä, kuten nyt on tuo 5000 sarja (ihan sama paska samassa paketissa, mutta eri nimillä).

Vastaa
jartar
jartar

11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jarissimo:

Sanomani oli, että vuoden välein:) en tiedä istä tuo puolivuosi tuli.. No mutta kuitenkin pitää välttää samaan kategoriaan tulevia päällekkäisyyksiä, kuten nyt on tuo 5000 sarja (ihan sama paska samassa paketissa, mutta eri nimillä).


En ymmärrä tällaistä että ihmisiltä puuttuu oma ajattelu kokonaan. Valmistaja julkaisee yhden tuotteen ja muut palvoo sitä jumalana ja kaikki valitsee sen saman. Jos haluaa vaan apinoida muita ja sekoittua harmaaseen massaan niin valitsee saman kuin kaikki muutkin.

Oikeasti ihmiset ja tarpeet on erilaisia. Ei kaupassa ole yhtä paitaakaan myynnissä minkä pitäisi kaikille kelvata.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

12

Tottakai valinnanvapaus pitää olla ja kannattaa tarjota tuotteita eri ryhmille (eli juuri päinvastoin kuin Apple tekee, mihin varmaan vertasit). Mutta päällekkäisistä tuotteista ei varmaan ole hyötyä.
On hieman outoa verrata paitaa, jonka toivottavasti vaihdat päivittäin, kuin puhelinta, jota pidät pidenpään.
Minä ja moni muu kuluttaja varmasti vieroksuu sitä, että hyllyllä on 6 ihan saman näköistä tuotetta, joissa on ainoat erot asennetuissa ohjelmissa. Toinen ongelma on että on 6 tuotetta jotka sisältävät ihan saman luurin, mutta kuoret ovat erilaiset.

Vastaa
Routalempi
Routalempi

13

Hmm.. Jännä mielikuva tuosta paitavertauksesta tuli.. Tuolla ideologialla ilmeiseti päivittäin paita haetaan kaupasta (jos vertaat saman puhelimen päivittäistä käyttöä (ladatun toki) uuteen paitaan... Itse näkisin tuon vertauksen näin.. Paita päivittäin pesuun, jonka jälkeen kuin uusi = Luuri päivittäin lataukseen jonka jäljiltä kuin "uusi". Eli molempia käytetään pidempään kokonais iältään. Sikälikin oli ihan jännä vertauskuvana tuo, että tuo korostetusti esille sen mielikuvan, kun kaikilla olisi omppu paita päällä. ;)

Itse näen valinnanvaran myös hyväksi. Päällekkäisillä tuotteilla on perustelunsa, mikäli on tehty esim tyyliin: pelkkä kosketusnäyttö & kosketusnäyttö + qwerty. Kuitenkin tämä parivaljakko kulkisi joka hintaryhmässä, niin hyvähän tuo vaan olisi. Toki voi syödä jonkin kalliiman mallin myyntiä, mutta eiköhän niihin muitakin koukkuja keksitä niihin kalliimpiin. Vaikka sitten se tuplaydin prosesori sitten aikanaan. Lisäksi tuossa on se hyvä puoli, että jos ja kun WP Nokialaista halajaa, niin nuo enimmäiset tuntuvat vähän tekemällä tehdyiltä. Toisessa aallossa varmaan enemmän "aitoa nokiaa". Ja kun noita malleja tulee tiuhempaan, niin ei pettymyksen kohdatessa tarvitse todeta, että "katsotaanpas vuoden päästä uudestaan".

Vastaa
jartar
jartar

14

Lainaus:

On hieman outoa verrata paitaa, jonka toivottavasti vaihdat päivittäin, kuin puhelinta, jota pidät pidenpään.


No ihan samahan se on. Se on yksi valinta joka sopii kaikille. Voit niitä samanlaisia paitoja ostaa vaikka 50 kappaletta niin kerkeät varmasti pestä niitä ennenkuin kaikki on likaisia.

Lainaus:

Minä ja moni muu kuluttaja varmasti vieroksuu sitä, että hyllyllä on 6 ihan saman näköistä tuotetta, joissa on ainoat erot asennetuissa ohjelmissa. Toinen ongelma on että on 6 tuotetta jotka sisältävät ihan saman luurin, mutta kuoret ovat erilaiset.


Meinaatko että ihmiset eivät osaa ostaa puhelinta jos on monta vaihtoehtoa?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.