Kiina kiilasi Yhdysvaltojen ohi maailman suurimmaksi älypuhelinmarkkinaksi

2
Manu Pitkänen

Kiina kiilasi Yhdysvaltojen ohi maailman suurimmaksi älypuhelinmarkkinaksi
Kiina on noussut Yhdysvaltojen ohi maailman suurimmaksi älypuhelinmarkkinaksi, kun mittarina käytetään toimitettujen älypuhelinten lukumäärää.

Strategy Analyticsin keräämien tietojen mukaan toimitettujen älypuhelinten määrä Kiinassa kasvoi kolmannella kvartaalilla 23,9 miljoonaan, eli jopa 58 prosenttia kun vertailukohtana käytetään kuluvan vuoden toista neljännestä. Kasvun vetureina ovat olleet esimerkiksi kiinalaisen ZTE:n edulliset Android-mallit ja operaattoreiden aggressiivisesti hinnoittelemat high-end-puhelimet (kuten iPhone).

Samaan aikaan Yhdysvalloissa toimitukset tippuivat seitsemällä prosentilla 23,3 miljoonaan kappaleeseen. Dollareilla mitattuna Yhdysvallat on kuitenkin edelleen suurin älypuhelinmarkkina.

Kiinassa markkinoita hallitsee Nokia 28 prosentin siivulla. Yhdysvaltain markkinoiden ykkönen on HTC 24 prosentin osuudella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -29%

Realme 14 Pro+
379 € Proshop
409 € Hobby Hall
429 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Motorola Edge 50 Fusion – hinta laskenut -24%

Motorola Edge 50 Fusion
269 € Proshop
304 € Hobby Hall
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Oppo A5 Pro 5G – hinta laskenut -13%

Oppo A5 Pro 5G
199 € Veikon Kone
229 € Proshop
229 € Power

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Samsung Galaxy A56 – hinta laskenut -11%

Samsung Galaxy A56
249 € Power
279 € Verkkokauppa.com
279 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Kommentit (2)

ArttuH5N1
ArttuH5N1

2

No, Kiinaan tämä viimeaikainen talouden myllerrys ei ole (vielä) iskenyt niin pahasti. Mutta tosiaan, taitaa USA pysyä vielä jonkin aikaa arvokkaimpana markkinana.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.