Uusin Android on nyt mahdollista asentaa Nokia N9:ään

17
Matti Robinson

Uusin Android on nyt mahdollista asentaa Nokia N9:ään
Reilu kuukausi sitten kertomamme edistysaskeleet Androidin uusimman 4.0-version kääntämisestä Nokia N9:lle ovat johtaneet nyt ensimmäiseen julkaisuvalmiiseen tuotokseen. NITDroid-foorumilla julkaistu ensimmäinen alpha-versio tarjoaa suhteellisen laajasti toimivan Ice Cream Sandwichin niille uskaliaille, joita puhelimen jumittuminen tai rikkoontuminen ei pelota.

Project Mayhem -nimellä kutsuttu julkaisu toimii kaksoiskäynnistyksessä rinnakkain MeeGo/Harmattan-käyttöjärjestelmän kanssa, ja sen versionumero on useista Ice Cream Sandwich -laitteista tuttu 4.0.3.

Kuten olettaa sopii, ensimmäinen esiversio sisältää muutamia puutteita. Näitä ovat muun muassa latausvalon toimimattomuus ja YouTube-videoiden pätkiminen. Tärkeämpien ominaisuuksien, kuten kosketusnäytön, puheluiden, latauksen sekä USB- ja Bluetooth-yhteyksien, pitäisi kuitenkin toimia.



On hyvä muistaa, että vaikka julkaisua on tyypilliseen NITDroidin tapaan testattu varmasti perusteellisesti, niin aina on mahdollisuus rikkoa puhelin asennusprosessissa tai epävirallista käyttöjärjestelmää käyttäessä. Mikäli kokeilunhalua vielä löytyy, voit suunnata itsesi NITDroid-foorumille, josta löytyy lisätietoa ja asennusohjeet.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (17)

mckonen
mckonen

4

#3 juuri näin, "YouTube -videoiden pätkiminen" oikeastaan mitähän android puolella olisi mitä tähän luuriin tarvitsee lisää, kun nettikin toimii flash videoiden kera täysin sulavasti toisin kuin androidissa (kokeiltu eilen samsung galaxy s2)?? IPhonesta puhumattakaan..

Vastaa
TUHKANE
TUHKANE

5

En ole ite anteroa kovinkaan paljon käyttänyt joten: Pystyykö tähän nyt lattailemaan google playstä (vai mikä lie) sovelluksia ja toimiikohan ne tässä hyvin?

Vastaa
SakkeMO
SakkeMO

7

Reilu tunti nyt testailtu, jotain mielipiteitä.

Asentui todella helposti Win7 koneella ja putty:a käyttäen.
Ei vaikuttanut Meego käyttöjärjestelmään ainakaan näkyvästi (lukuunottamatta varoitustekstiä ja mahdollisuutta bootata eri käyttöjärjestelmään käynnistäessä.)

En ole koskaan aikaisemmin tutustunut android järjestelmiin ja tästä versiosta jäi vielä huonompi mielikuva androidiin mitä aikaisemmin siitä oli. Käyttöliittymä on esimerkiksi N9:sin meegoon/maemo6 verrattuna todella tökerö ja epämiellyttävä käyttää, valikkoanimaatiot ovat myös todella hitaita ja tökkivät (tämän syynä todennäköisesti alpha julkaisu, oikella android laitteella valikot ovat varmasti sulavat??)

Selainta yms. en päässyt kokeilemaan koska wlan ei ilmeisesti ole vielä toiminnassa enkä saanyt 3g datayhteyttä päälle/toimimaan vaikka sen pitäisi ilmeisesti onnistua?, voi johtua siitä että olen niin käsi androidilla. Tämä myös kielii siitä että käyttöliittymä on sekava.

En oikeastaan keksi mitään muuta syytä käyttää tätä N9:ssä kuin android pelien takia.

Henkilökohtaisesti en suosittele tätä (enkä androidia ylipäätään) kenellekkään.

Android fanipojat varmaan alkaa nyt huutelemaan, ja syystäkin, mutta Meego on ylivertaisesti parempi.

Haters gonna hate

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

10

9@
>epämiellyttävä käyttää, valikkoanimaatiot ovat myös todella hitaita
>ja tökkivät (tämän syynä todennäköisesti alpha julkaisu, oikella
>android laitteella valikot ovat varmasti sulavat??)

Tahmaamisista jne. ei kannata vetää johtopäätöksiä miten Android toimii tupla ja neliytimissä 1,4Ghz koneissa joissa optimoidumpi koodi rautaan.

>todella tökerö

Muuten voi kyllä tutustua ja saa käsitystä tuollakkin raudalla, oudolto toki monet jutut tuntuu koska ovat niin erilaisia.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Matti-87 (vahvistamaton)

11

@7
Android tökkii ja valikot nykivät oikeissakin tuplaydinpuhelimissa, joten tuossa ei ole mitään uutta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
kurzes (vahvistamaton)

13

Asentelin tämän tänään ja testailin vähän, ei voi suositella. GSM/3G-yhteydet lähtivät toimimaan kun poisti SIM-kortilta PIN-kyselyn. WiFi ei toimi millään. Käyttis tökkii selkeästi enemmän mitä Android yleisesti ns. aidoilla Android-puhelimilla. Google-tiliä en saanut lisättyä vaikka nettiyhteys toimiikin (testattu selaimella). Kun puhelimen pistää lukkoon eli napauttaa näytön pois päältä ja pitää näin hetken niin puhelin ei enää herää vaan vaatii boottauksen. Ei siis vielä tässä vaiheessa alkuunkaan käyttökelpoinen.

Vastaa
Bluejack
Bluejack

14

Lainaus:

(Portatulla n9:llä kertoo lopullisen mielipiteen android käyttöjärjestelmästä:)

Lainaus:

Reilu tunti nyt testailtu, jotain mielipiteitä.

Asentui todella helposti Win7 koneella ja putty:a käyttäen.
Ei vaikuttanut Meego käyttöjärjestelmään ainakaan näkyvästi (lukuunottamatta varoitustekstiä ja mahdollisuutta bootata eri käyttöjärjestelmään käynnistäessä.)

En ole koskaan aikaisemmin tutustunut android järjestelmiin ja tästä versiosta jäi vielä huonompi mielikuva androidiin mitä aikaisemmin siitä oli. Käyttöliittymä on esimerkiksi N9:sin meegoon/maemo6 verrattuna todella tökerö ja epämiellyttävä käyttää, valikkoanimaatiot ovat myös todella hitaita ja tökkivät (tämän syynä todennäköisesti alpha julkaisu, oikella android laitteella valikot ovat varmasti sulavat??)

Selainta yms. en päässyt kokeilemaan koska wlan ei ilmeisesti ole vielä toiminnassa enkä saanyt 3g datayhteyttä päälle/toimimaan vaikka sen pitäisi ilmeisesti onnistua?, voi johtua siitä että olen niin käsi androidilla. Tämä myös kielii siitä että käyttöliittymä on sekava.

En oikeastaan keksi mitään muuta syytä käyttää tätä N9:ssä kuin android pelien takia

.


Tässä se tuli.. ei toimi android nokian tuotteissa kuten ei mikään muukaan järjestelmä.

Vastaa
jorkkila
jorkkila

15

Ihan kohtailaiseesti on pyörittäny. Tietenki on puutteita koska Alpha1 versio vasta joten päivityksiä odotellessa. Aikaisempiin voisin pistää että 3g yhteyksien toimimattomuuden vika voi olla tai ainakin usella on ollu se että on Saunalahden liittymä. En voi tätä mitenkää varmentaa koska omistan vain Saunalahden liittymiä. Muuten soittelu ja txt toimii vaikkakin mikrofoni viel toimimattomissa. Ja muutenkin Nitroidissa mainittiin että internet yhteys toimii vain mobiilinettiyhteyksillä ja ainoastaan selaimessa, eli Google Play storesta on turha koitaa asennella mitään tai lisäillä yhtään tilejä puhelimeen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sk (vahvistamaton)

16

Täytynee kokeilla kunhan saavat toimimaan paremmin. Ei kyllä muuta syytä olisi edes asentaa kuin androidin suurempi ohjelmistotarjonta, meego muuten on kyllä androidia parempi.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.