Nokia julkaisi edullisia peruspuhelimia

13
Matti Robinson

Nokia julkaisi edullisia peruspuhelimia
Nokia on tänään julkaissut Pakistanissa kaksi peruspuhelinta, joilla pyritään vahvistamaan next billion -strategian mukaisesti kehittyvien markkinoiden puhelinvalikoimaa. Uutuudet kantavat nimiä Nokia 110 ja Nokia 112.

Yhtiö kertoo, että puhelimet on suunnattu nuorille kaupunkilaisille, jotka haluavat pitää yhteyttä internetin ja sen yhteisöpalveluiden välityksellä nopeasti, mutta edullisesti. Puhelimista löytyy uusi Nokia Browser sekä aloitusnäkymästä on suora pääsy Twitteriin ja Facebookiin. Lisäksi Nokia 112 on varustettu eBuddy-pikaviestimellä. Sovellusvalikoimaa puhelimiin voi laajentaa Nokia Storen avulla.

Nokia tarjoaa puhelinten ostaneille tulevien kuukausien aikana peräti 40 ilmaista EA Gamesin peliä, joiden arvo on erillään ostettuna 75 euroa.

Puhelinten speksit eivät luonnollisesti suomalaiskuluttajien tajuntaa räjäytä, onhan niiden hintakin alle neljä kymppiä. Tärkeimpinä ominaisuuksina voidaan mainita kaksi SIM-korttipaikkaa, VGA-tason kamera, Bluetooth sekä microSD-muistikorttipaikka.



Nokia 110 (alla vasemmalla) tulee markkinoille vielä tämän vuosipuolikkaan aikana ja Nokia 112 ensi neljänneksellä. Hintaa laitteilla on 35 euroa Nokia 110:llä ja 38 euroa Nokia 112:lla. Lisäksi markkinoille tulee kaksi varianttia, Nokia 111 ja Nokia 113, joista aiemmin mainittu on varustettu vain yhdellä SIM-paikalla.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (13)

Jarissimo
Jarissimo

1

Eikös näitä samoja luureja ole jo aika monta.. Ehkä nokian olisi pitänyt antaa seuraavalle lumialle 112 numero, hädän merkiksi? Toisaalta kun Noksu haluaa nuolla jenkkihanuria niin ehkä seuraavan Lumian numeroksi tuleekin 911..

Hienoja värejä Nokia käyttää, mutta tosiaan, iha nkuin olisin jo nähnyt nämä jossakin.. Eka kerta taisi olla joskun 2005 tms..

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

2

Mukana tulevien pelien arvo on 2x luurista maksettu hinta, joten ei varmaan ihan törkeä kovat katteetkaan jää, sillä pelin tekijätkin varmasti haluavat noista edes pienen siivun.

En oikein käsitä miksi hinnoittelevat nuo noin alas, sillä vaikka kyse on perusluurista niin kyllä tuo hinta on siltikin turhan alhainen.

Vastaa
zunzzi
zunzzi

3

Hyvä veto, kaivattukkin halpaa örvellyspuhelinta.. Saa sitten varmaan Gigantista tulevaisuudessa päiväntarjouksessa 20 €:) Pelit sais olla pois jos ne osan syövät hinnasta, jota kylläkin epäilen vahvasti.. Eiköhän ne mainonnan varassa sinne ole lykätty.

Ja miksi Nokian pitäis valmistaa 2005 suunniteltuja malleja ja pistää ne uudelleen myyntiin sen sijaan, että voivat tehdä hieman päivitetyn, uudella raudalla, halvemmilla kustannuksilla varustetun mallin? Ainakin omat vanhemmat käyttävät tällaisia puhelimia, joita heillä on yhteensä 5. (Jotenkin liitännäinen tyytyväisyyteen?)

Vastaa
3rd_party
3rd_party

4

@1 Ihan samaa voisi sanoa jokaikisestä kosketusnäyttöpuhelimesta: samannäköistä moskaa on ollut markkinoilla jo vuodesta 2007 (ja sitäkin ennen hieman eriväköisenä). Kannattaako kenenkään edes tehdä uusia puhelimia...

Peruspuhelimissa pyörää on vaikea keksiä uudestaan, mutta parannuksia voi toki tehdä ennen suurta mullistustakin (jota itse tosin odotan vielä tapahtuvaksi näidenkin kohdalla).

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

6

Osa suomalaisista käyttää, kun on "Suomalaisia" luureja ja niihin on totuttu aikojen saatossa.
Ihan varmasti pelit syövät pienen osan (on varmasti todella pieni osa, sillä nuohan menevät aika laajalle yleisölle tuonne savimajoihin.

@3 Noinhan Nokia juuri tekee, eihän noissa ole mitää parannuksia. Ainoastaan on heitetty softa jostain uudemmasta luurista, että tulee FB ja Twitteri mukaan..:) KArrikoidusti näin..

@4 Peruspuhelinta on vaikea parantaa, mutta miksi se paras on hyllytetty, koska nykyisellään sellaista saisi varmaan myytyä kympillä (Nokia 1100 on parasta mitä kyseinen rautavalmistaja on koskaan tuonut). Tuota kun vielä parantaisi nykyisellä akku/muulla vähävirtaisella tekniikalla niin tuohan olisi ladattava kahdesti vuodessa.. 4000mah akku tuohon niin voisi hyvin mennä puolivuotta, kun vanhassakin kesti melkein kuukauden.

Jos tuontyylienn uusi malli tulisi myyntiin niin peruisin puheeli ja ostaisin Nokian vielä kerran. Ostaisin moisen jopa vähän kalliimmallakin, mutta kun ei saa edes rahalla.

Vastaa
pitokokka
pitokokka

7

Näyttäisi siltä, että ko. kelpaisin myös vanhalle väelle. Riittävän isoilla näppäimellä varustetuille simppeleille puhelimelle on kysyntää. Ikäihmisten markkinat on jätetty Dorolle.

Vastaa
Phiideer
Phiideer

11

@3 "uudella raudalla, halvemmilla kustannuksilla"

Joskin tämä asiahan on ristiriidassa. Uusi rauta vaatii tuotteelta kehitystyötä (että systeemin palikat toimii keskenään ja softan kanssa). Kyseessä on varmaan halvin rauta, jonka kehitystyöhän (tuotteistamiseen) menee vähiten resursseja.

@6 Mutta kysyntä ja tarjonta voi olla 1100 palikoille (esim. se näyttö) niin pientä, ettei kyseessä olekaan tämän päivän halvimmat komponentit. Ja mahdollisuus käyttää fb:tä ja twitteriä ns. täysillä alkaa olee jo tietty perusominaisuus...näin niiku länsimaalaisesta vinkkelistä katsottuna. Ja kuluttajan silmissä karrikointisi pitää paikkaansa, mutta onko asia näin?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mrs Biscuit (vahvistamaton)

13

Harmittaa niin vietävästi, että näitä kahden SIM-kortin peruspuhelimia kyllä tehdään tuonne päin maailmaa pilvin pimein, mutta kun suomalainen haluaisi ostaa peruspuhelimen, valikoima on surkea. Täällähän ei noissa perusmalleissa myydä ensimmäistäkään dual simiä, siis sellaista jota olisi suomen kielellä mahdollista käyttää.

Olen käyttänyt Nokian peruspuhelimia vuodesta 1998. En edelleenkään halua surffata puhelimellani internetissä, en pelata enkä edes kuunnella musiikkia. En tarvitse enkä halua mitään älyominaisuuksia enkä kosketusnäyttöä. Soitan, tekstaan, käytän herätyskelloa, laskinta ja ajastinta, ehkä joskus joku lähettää minulle jonkun valokuvan, siinä se. Liialliset ominaisuudet vain tekevät näiden perustoimintojen löytämisen vaikeaksi.

En voi uskoa, että minun kaltaisteni ryhmä on muka niin häviävän pieni, ettei meitä kannata palvella. Vai onko dual simien puute Suomessa operaattorien aikaansaannosta?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.