Lumia 920, 820 ja langaton latausalusta uusissa kuvissa

29
Teemu Laitila

Lumia 920, 820 ja langaton latausalusta uusissa kuvissa
Nokian ylihuomisen lehdistötilaisuuden sisältö alkaa olla olla jo selvää kauraa, sillä aiemmat Lumia-kuvat vuotanut twitter-tunnus @evleaks on julkaissut uusia kuvia kahdesta aiemmin nähdystä Lumia-mallista sekä vastikään julkisuuteen nousseesta langattomasta latausalustasta.

The Verge -sivusto paljasti langattoman latauksen sekä PureView-kameran tulon aiemmin tänään ja tieto saa ainakin langattoman latauksen osalta lisää vahvistuksia twitterissä julkaistuista kuvista. Renderöityjen kuvien perusteella langaton latausmahdollisuus olisi tulossa molempiin uusiin Lumioihin, kun The Verge mainitsee uutisessaan vain 920-nimellä tunnetun lippulaivan.

Vergen tietojen mukaan langaton lataus noudattaisi Qi-standardia, mikä tarkoittaa, että puhelimia voi ladata myös muiden valmistajien langattomilla latureilla. Alla Twitterissä julkaistut kuvat:





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentit (29)

Anonyymi käyttäjä
Postipekka (vahvistamaton)

2

Tuntuu olevan Nokialla ongelma päättää mihin kohtaa puhelinta tuo logoteksti lyödään. Kaikissa tähän mennessä vuotaneissa kuvissa on eri kohdassa tuo teksi 920:ssä. Ovatkohan ihan aitoja vai fanirenderöintejä?

Vastaa
ep_
ep_

3

Nämä uudet Nokian laitteet vaikuttavat vuotojen perusteella todella houkuttelevilta. Toivottavasti olisivat totta. Kannattaisi varmaan sijoittaa Nokiaan nyt... Osake nyt päälle pari euroa, joten näiden vuotojen perusteella voisin uskoa osakkeen arvon nousuun jonnekkin alle kolmen euron tietämille.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jorseo23 (vahvistamaton)

4

Mikä langaton? Siinähän on selvästi piuha, vai näenkö väärin?

Vastaa
Raidhaad
Raidhaad

5

Pyöristetty hienompi, mutta haluan 41 mpx tai enemmän ja ihan sama onko samanlainen kyttyrä kuin nyt taskussa olevassa 808 puhelimessa. Julkaiskoon tollasen lättänän mutta tekis nyt oikean pureviewnkin vaikka sitten kyttyrällä jos ei pysty sitä pois saamaan.

Vastaa
ep_
ep_

7

@4
Se piuha on siihen laturiin. Pitäähän se virta siihen jostakin nyhtää. Vai mistä kuvittelit langattoman laturin virtansa hankkivan?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jorseo23 (vahvistamaton)

8

Siis mitääh? Ajatteleppas nyt mitä kirjoitat. Otsikossakin sanotaan selvästi langaton latausalusta, onhan siinä lanka selvästi. Jos se olisi langaton laturi niin ei siinä olisi sitä piuhaa vai onko tämä taas jotain Speden naisen logiikkaa?

Vastaa
Gathago
Gathago

9

Monilla eri sivustoilla on huhuja että kamera olisikin 16mpix kamera. Mielenkiinnolla odotan millä tavalla pureview teknologiaa on käytetty.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ejurr (vahvistamaton)

11

Mikäli L920:ssa EI ole Pentile -matriisia, niin sellaisen voisin kyllä kuvitella jossain vaiheessa loppuvuotta hommaavani, ellei sitten Apple yllätä tai ala huhuja tulla jo seuraavista uusista puhelimista.

Langaton latausteline varmaan maksaa sellaisen 60-80€ vähintään?

Vastaa
mikis1
mikis1

13

vaikuttaa kyllä näitten huhujen perusteella pirun hyvältä, varmasti päätyisi tuo 920 omaan taskuun mikäli siinä tosiaan on tuo pureview ja langaton lataus. Harmi kun löytyy jo tuo SGS3 taskusta niin taitaapa jäädä nämä laitteet välistä.

@8
jännä tosiaan toi otsikko:D mutta jokanen varmaan tajuaa mitä sillä tarkoitetaan..

Vastaa
menga123
menga123

14

@8
Langattomalla latauksella tarkoitetaan sitä, että laturin ja puhelimen välillä ei ole minkäänlaista johtoa. Kyllä sen laturinkin pitää jollain johdolla olla kiinni pistorasiassa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
yeaaap (vahvistamaton)

15

@3
Luulisi kyllä. Nokian osakkeenomistajat ovat vaan niin helvetin vaativia, että jos sieltä ei tule markkinoiden kovinta luuria 41MP Pureviewillä ja 5 millin paksuisena niin joku pettyy...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
s730 (vahvistamaton)

16

Tuohan on ihan sama systeemi kuin on sähköhammasharjassa eli ei mitään uutta.Ei minun HTC.ssäkään mitään lankoja ole pudotan sen vain telineeseen missä on nastat.Taas ihmisiä k........ .Juu ja sit kehtas ottaa samat kajarit käyttöön mitä HTC on jo kauan käyttänyt.Noloa.

Vastaa
ep_
ep_

17

@16
Kappas. Olen nähnyt täällä henkilöitä, jotka voisi luokitella Samsung-fanipojiksi ja Apple-fanipojiksi, mutta HTC-fanipojat ovat minulle uusi tuttavuus.
Joo tekniikkahan ei ole uusi, mutta näillä näkymin Nokia olisi ensimmäisenä ottamassa sen kunnolla käyttöön. Nuo nastat siinä sun telineessä ovat niin vanhanaikaiset...

Vastaa
Jonahan
Jonahan

18

@17 "näillä näkymin Nokia olisi ensimmäisenä ottamassa sen kunnolla käyttöön"

No, mitä nyt voi pitää kunnollisena käyttönä. Qi -konsortio kertoo että Koreassa myytiin puoli miljoonaa samaa lataustekniikaa käyttävää puhelinta parissa kuukaudessa, valmistajana LG.

Ja vastaava tekniikka, Touchstone, oli Palmin/HP:n puhelimissa ja tabletissa jokunen vuosi sitten. Ja olisi varmaan vieläkin jos HP ei olisi hölmöillyt ja tappanut koko mallistoa.

Ehdottomasti askel oikeaan suuntaan, mutta tekniikan kantama on vähän pettymys. Pidempää, metrin tai parin rangea, on demoiltu[1] jo muutama vuosi, Sen kun saisi puhelimen tai läppärin sisään niin alkaisi maailma olla valmis. :)

[1] http://www.youtube.com/watch?v=MgBYQh4zC2Y

Vastaa
immolatus
immolatus

19

Silti puhelimissa pysynee usb-liitäntä, joten esim. pölynkestävyys ei muutu. Lisäksi kun latausalusta on tuollainen molo, niin hyödyt usb-lataukseen nähden ovat aika vähissä. Tuntuu turhakkeelta koko systeemi

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
janiKH (vahvistamaton)

20

Samsung on kehittänyt jo langattoman latauksen Samsung Galaxy S3 malliin,eli ei ole mikään uusi innovaatio Nokialta.

Vastaa
ep_
ep_

21

@20
Tuo langaton lataus on keksitty jo aikoja sitten. Ei se ole ehkä innovaatio Nokialta, mutta ei se kyllä ole sen enempää innovatiivista Samsungiltakaan. Nokia on vain ottamassa tämän tekniikan ensimmäisenä laajasti käyttöön.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ehdottomasti askel oikeaan suuntaan, mutta tekniikan kantama on vähän pettymys. Pidempää, metrin tai parin rangea, on demoiltu[1] jo muutama vuosi, Sen kun saisi puhelimen tai läppärin sisään niin alkaisi maailma olla valmis. :)

Näissä pidemmissä latausetäisyyksissä ongelmana on surkea hyötysuhde, jonka ansiosta kyseiset laitteet ovat tällä hetkellä ekologisia katastrofeja. Esim. EU-alueella niitä ei tullakaan näkemään ennen kuin hyötysuhde paranee räjähdysmäisesti, siitä pitävät huolen EU-direktiivit:

http://ec.europa.eu/energy/efficiency/e...o_design_en.htm
http://www.ekosuunnittelu.info/tuoteryh...ktroniikka.html

Vastaa
Jonahan
Jonahan

23

@21
> Nokia on vain ottamassa tämän tekniikan ensimmäisenä laajasti käyttöön.

Miksi Palmin tai LG:n tuotteet eivät olleet/ole mielestäsi laajaa käyttöä?

Vastaa
ep_
ep_

24

@22
En ole perehtynyt siihen, miten laajasti ne ovat langatonta latausta käyttäneet, mutta Palm on käsittääkseni käyttänyt langatonta latausta vain muutamassa laitteessa. LG:n tilanteesta en myöskään tarkemmin tiedä, mutta silläkin taisi muutama langatonta latausta tukeva laite. Nokia nyt näyttäisi tuovan langattoman latauksen ainakin kahteen laitteeseen (tosin mallistonsa kalliimpaan päähän) ja jos se tosiaan sen tekee, en usko, että se tekniikka kuitenkaan jäisi niihin kahteen laitteeseen. LG:llä tuo tekniikka ei oikein ole vielä löytänyt tietään kovin useisiin puhelimiin (käsittääkseni). Palmille tietenkin kävi niin kuin kävi.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.