Nokia päivitti 808 PureViewin ja liudan muita puhelimia

2
Valtteri Ahonen

Nokia päivitti 808 PureViewin ja liudan muita puhelimia
Nokian on sanottu olevan hyvin sitoutunut vanhoihin asiakkaisiinsa. Se myös näkyy, sillä yhtiö on julkaissut päivityksen jo lähes kokonaan hylättyä Symbiania käyttäviin puhelimiinsa.

Päivitys koskee Nokian 603, 700 ja 701 -malleja, sekä 808 PureView "-superkamerapuhelinta". Kaikki mainitut puhelimet tulevat saamaan uuden selaimen (versio 8.3), uuden ja nopeamman näppäimistön sekä Nokian Car Moden, joka tuo puhelimen tärkeimpiä ominaisuuksia helposti ajaessa käytettävässä muodossa.

Lisäksi päivitys tuo 808 PureViewiin kameran lisäominaisuuksia. Päivityksen jälkeen käyttäjä esimerkiksi näkee ottamistaan kuvista enemmän tietoa, kuten resoluution, ISO-arvon sekä sijainnin, jossa kuva on otettu. Sijainnin saa yhdellä painalluksella näkymään myös karttasovelluksessa.

Näiden lisäksi galleriassa voi valita ja poistaa kerralla useamman kuvan, mikä ei aiemmin ollut mahdollista. Galleriaa on myös parannettu näkymään vaakatasossa, ja gallerian widgetin ominaisuuksia on paranneltu.



Päivityksen jakelu on jo aloitettu, mutta sen saatavuudessa on alueellisia ja operaattorikohtaisia eroja. Saatavuuden voi tarkistaa Nokia Suitella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (2)

Outoluku
Outoluku

1

Ai että Nokia on hyvin sitoutunut vanhoihin asiakkaisiinsa kun julkaisee pikkupäivityksen edelleen myynnissä oleviin puhelinmalleihin? Kyllä taitaa Nokia olla aivan päinvastaisessa maineessa.

Vastaa
MrC00L
MrC00L

2

@2 " IOS on vain feikkipäivitys vanhoihin luureihin ja niitä vikoja ei koskaan korjata" you just made my day! :D

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.