Nokia jättämässä CES-messut väliin - seuraavat Lumiat todennäköisesti helmikuussa

12
Sami Koivunen

Nokia jättämässä CES-messut väliin - seuraavat Lumiat todennäköisesti helmikuussa
Kiinalaisen WPDang-sivuston mukaan Nokia on peruuttanut suunnitelmat liittyen tuleviin Las Vegasissa pidettäviin CES 2013 -messuihin. Sen sijaan suomalaisyhtiö aikoo panostaa helmikuussa Barcelonassa pidettävään mobiilialan MWC-kongressiin.

Myös Unwired View -sivuston tekemien havaintojen mukaan Nokialla ei ole tulossa merkittävää esiintymistä tulevassa CES-tapahtumassa. Esillä on ainoastaan Nokian Navteq eli paikkatietojärjestelmiin keskittyvä osasto. Poissaolon syynä voi olla muun muassa tämän vuoden messuilla julkaistun Lumia 900 -puhelimen epäonnistuminen. Puhelin tuli lopulta markkinoille vasta pitkään CES-messuilla tapahtuneen julkaisun jälkeen.

Nokian Lumia 920 -puhelin julkaistiin syyskuun alussa ja myynnit ovat sujuneet toimitusjohtaja Stephen Elopinkin mukaan hyvin. Jopa siinä määrin, että Elopia turhauttaa markkinoilla vallitseva pula Lumia 920 -laitteista. Uudesta Lumia 920 -puhelimen korvaavasta lippulaivasta ei ole vuotanut vielä minkäänlaisia tietoja eli siltäkin kannalta näyttää todennäköiseltä, että Nokia malttaa vielä hetken isojen uutisten kanssa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (12)

Anonyymi käyttäjä
StopTykkänään (vahvistamaton)

1

Älkää nyt menkö julkaisemaan ainakaan mitään lippulaivaa ennen kuin Lumia 920 -hype on laantunut. Tai ainakaan ennen, kuin sitä uutta luuria on valmius työntää riittävästi markkinoille.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
StopTykkänään (vahvistamaton)

2

Älkää nyt menkö julkaisemaan ainakaan mitään lippulaivaa ennen kuin Lumia 920 -hype on laantunut. Tai ainakaan ennen, kuin sitä uutta luuria on valmius työntää riittävästi markkinoille.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
keimoe (vahvistamaton)

3

Ei sieltä mitään uutta lippulaivapuhelinta näin äkkiä tule kun edellistäkään ei vielä ole kaupoissa. Verizonille hiukan eri muotoinen 920 ja tabletti ehkä...

Vastaa
johtaja59
johtaja59

5

Tablet uutiset siltä suunnalta kyllä kiinnostaisi. Jos tulee joskus markkinoille, niin tuleeko floppaamaan, kuten minikannettava.

Vastaa
djtob
djtob

7

Moni muukin kuin Nokia on sanonut, ettei CES-messut ole heille tarkoitettu ja WCM on paremmin muokattu heille, jotka luureja esittelevät.

@6. Rölli unohtanut taas lääkkeet. Kuten edelliset kommentit.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
bunrout @ (vahvistamaton)

10

@7 Mitä se ISO rölli huutelee???.Onko lääkkeet jo loppu?. =)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.