Nokialta uusi Asha 501 - vahvoja vaikutteita N9:n käyttöliittymästä

4
Teemu Laitila

Nokialta uusi Asha 501 - vahvoja vaikutteita N9:n käyttöliittymästä
Nokia julkaisi juuri Intiassa uuden Asha 500 -sarjan ensimmäisen puhelimen, joka on Asha 501. Ulkoasultaan laite on ottanut vaikutteita värikkäistä Lumia-malleista ja uusittu käyttöliittymä muistuttaa vahvasti N9:n pyyhkäisyliikkeistä.

Asha 501 on suunnattu erityisesti kehittyville markkinoille Aasiaan, Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan, mutta myös Euroopan julkaisu on luvassa vielä ennen kesäkuun loppua. Laitteen hinta ennen veroja on vain 70 euroa. Älypuhelimen ja peruspuhelimen rajaa häivyttävän Asha-sarjan on tarkoitus kilpailla yhä matalampiin hintaluokkiin hiipivien Android-puhelinten kanssa.

Asha 501 on Nokian ensimmäinen puhelinmalli, jossa on hyödynnetty yhtiön vuonna 2012 ostaman Smarterphone-yhtiön tekniikoita. Smarterphone keskittyi tuomaan älypuhelimen kaltaisia ominaisuuksia peruspuhelimiin.



Asha-laitteet perustuvat edelleen Nokian vanhaan S40-alustaan, mutta sarjan tuoreimmassa julkaisussa käyttöliittymä on laitettu taas uusiksi. Uusi käyttöliittymä ottaa vahvoja vaikutteita paljon kiitosta saaneesta N9:n Swipe UI:sta. Myös uudessa Ashassa on tarjolla kaksi perusnäkymää, joiden välillä liikutaan sivuttaissuuntaisilla pyyhkäisyillä.

Toinen näkykä on perinteinen sovelluvalikko ikoneineen. Pyyhkäisyn takaa löytyvä Nokian Fastlaneksi kutsuma näkymä puolestaan sisältää listan edellisistä toiminnoista kuten puheluista, äskettäin käytetyistä sovelluksista sekä sosiaalisen median tuoreimmista päivityksistä. N9:stä tuttua on myös puhelimen herättäminen ruudun tuplanäpäytyksellä.

Puhelin odotetusti varustettu Nokian omilla sovelluksilla kuten kaistaa säästävällä Xpress-selaimella ja myös yhtiön omien HERE-karttojen luvataan saapuvan syksyn mittaan. Lisäksi tarjolla on joukko yhteistyökumppaneiden sovelluksia ja muun muassa joukko Electronic Artsin pelejä ladattavissa ilmaiseksi.

Laitteen näyttö on kolmen tuuman kokoinen ja se toimii 320x240 pikselin resoluutiolla. Fyysiset mitat ovat 99,2 x 58 x 12,1 mm ja painoa on 98 grammaa. Kamera tallentaa kuvia 3,2 megapikselin tarkkuudella. Mukana toimitetaan 4 gigatavun muistikortti, mutta laite tukee kortteja 32 gigatavuun asti. Yhdellä SIM-paikalla varustetun laitteen (tarjolle tulee myös dual-sim-versio) akun luvataan kestävän valmiustilassa jopa 48 päivää ja tarjoavan 17 tuntia puheaikaa. Laite tukee vain 2G-yhteyksiä, mutta nopeampaan tiedonsiirtoon tarjolla WLAN-tuki.

Engadgetin video uudesta puhelimesta antaa hyvän kuvan käyttöliittymän toiminnasta.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (4)

Bodomed
Bodomed

2

eka oikeasti hyvän muotoinen kapula ja jotenki järkävä hinta/laatu suhde. Tuo varmaan on menestys varsinkin alakoululaisten keskuudessa.

Vastaa
himpo
himpo

3

Vois ostaa lapselle ja katsoa että tykkääkö enemmän kuin vanhasta Asha 300 luuristaan, eipä kyllä ole muuta kuin isompi näyttö ja ilman näppäimistöä, muuten specsit kyllä paljon surkeemmat ei tue ees H.264?, mut netin nopeus ois sama ku mistä saunalahdelle pakkomaksetaan ;)

Vastaa
muurari
muurari

4

N9 onkin hyvä ja tyylikäs...mutta kun senkin tulevaisuus näytti epävarmalta oli vaihettava..

N9:iä voi edelleen käyttää walkman'inä. Youtuben videot se toistaa paremmin kuin nykyinen vehjes.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.