Näillä videoilla Nokia esitellee uutta Lumiaa ja sen kameraa

4
Matti Robinson

Näillä videoilla Nokia esitellee uutta Lumiaa ja sen kameraa
Nokia lisäsi eilen YouTubeen uuden Lumia 925:n julkistuksen yhteydessä viisi videoita, joissa esitellään erityisesti laitteen mukana tulevaa Smart Camera -sovellusta.

Alla ensimmäisenä olevan, itse laitteen esittelyvideon jälkeen on neljä videota, joissa Nokia esittelee Smart Camera -sovelluksen eri toimintoja. Sovellus ottaa muutaman sekunnin aikana kymmenen viiden megapikselin kuvaa, joita on mahdollista manipuloida jälkikäteen eri tavoin.

Videoilla esitellään järjestyksessä toiminta- ja urheilukohtauksiin soveltuvaa Action Shotia, henkilökuvan naamanvaihtoa, hämäräkuvaamista ja liikkuvien kohteiden poistamista.

Osa ominaisuuksista on tuttuja esimerkiksi Android-puhelimista tai kilpailevan alustan kolmannen osapuolen sovelluksista. Mielenkiintoista sovelluksessa on, että edellämainittuja ja muita Smart Camera -ominaisuuksia tai -efektejä voi yhdistää myös samaan kuvaan.



Smart Camera -sovellus saapuu Amber-päivityksen myötä myös kaikkiin nykyisen sukupolven Lumia-puhelimiin, joista löytyy Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmä.











Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (4)

XB700
XB700

1

Pakko kysyä, että löytyykö Nokialta mitään muuta mainoksia mikä ei koskisi kameraan?
-Ainut ominaisuus jota kehtaa mainostaa?

Vastaa
jonzee
jonzee

2

No kamerat nyt sattuu olemaan Nokian paras myyntivaltti. Ja kun on kehittänyt huippukameran ja syytänyt rahaa kehittämiseen niin tottakai sitä pitää vielä markkinoida, että saa asian kuluttajan tietoon :D

Niin ja tuli mieleen että kuinkakohan tuo kameran "lasi" naarmuuntuu taskussa?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
kandeeKo (vahvistamaton)

3

Onko siinä uudessa Lumiassa muuta positiivista,hyvää kuin kamera?.Miten on sovelluksien määrä?. 8)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.