Tässä ovat Windows Phonen tärkeimmät hyötysovellukset

4
Sami Koivunen

Tässä ovat Windows Phonen tärkeimmät hyötysovellukset
Windows Phone on edelleen iOS- ja Android-käyttöjärjestelmiä jäljessä sovelluskaupan sovellusten lukumäärässä, mutta kauppa sisältää silti lukemattomia upeita sovelluksia.

Esittelemme muutamia välttämättömiä hyötysovelluksia, jotka ovat erinomaisia lisiä esimerkiksi joululahjaksi saatuun Nokiaan.

Metrotube

Windows Phone ei käyttöjärjestelmänä tue kovin hyvin YouTubea. Metrotube on kuitenkin tyylikäs juuri WP:lle rakennettu YouTube-sovellus, joka mahdollistaa perustoimintojen lisäksi esimerkiksi videoiden tallettamisen offline-katselua varten.

IMDb

Internet Movie Database tarjoaa lähes kaiken tarjoamisen arvoisen tiedon elokuvista ja sisältää esimerkiksi äänestysmahdollisuuden, jonka avulla omaa elokuvahistoriaa voi seurata.

Shazam



Shazam on yksi markkinoiden suosituimmista kappaleentunnistussovelluksista ja lisäksi myös ilmainen. Tunnistettuaan kappaleen Shazam tarjoaa mahdollisuuden ostaa kappaleen tai katsoa kappaleen videon YouTubessa.

TuneIn Radio

Suosittu TuneIn antaa käyttäjälle valtavan valikoiman erilaisia radioasemia paikallisesti ja kansainvälisesti.

WhatsApp

WhatsApp voi tarjota tekstiviestien ystäville ison säästön, sillä täysin ilmainen sovellus mahdollistaa tekstareiden lähettämisen ilmaiseksi kavereille, joilta WhatsApp myös löytyy.

Fonecta Caller

Fonecta Caller näyttää soittajan tiedot käyttäen Suomen kattavinta yhteystietopankkia. Lisäksi numero- ja osoitehaun avulla voi etsiä yritysten ja yksityishenkilöiden puhelinnumeroita, nimiä ja osoitteita.

Ilmatieteen laitoksen Sää

Sää antaa säätietoja sekä paikallisesti että ympäri maailman. Näyttää automaattisesti oman paikkakunnan tiedot ja käyttöliittymä on monipuolinen.

Nextgen Reader

Nextgen Reader on Windows Phonen tyylikkäimpiä ja toimivimpia RSS-syötteenlukijoita.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (4)

matrix82
matrix82

1

Windows Phone 8 ei tarvitse Shazam ohjelmaa, kun painaa vain suurennuslasia ja sen jälkeen alareunasta nuotin kuvaa niin puhelin hoitaa saman asian kuin Shazam.

Vastaa
Rikurri
Rikurri

2

Metrotubea parempi sovellus on YoutubeHD jolla kanssa voi tallentaa videoita offline katselua varten ja on ilmainen toisin kuin metrotube ja lisäisin tuohon listaan Stop music sovelluksen joka on todella käytännöllinen jos kuuntelee musiikkia paljon

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
lumia.mokia (vahvistamaton)

4

Moni sovellus on kopioitu Google Play-sovelluksista joten...kopiointitaidon osaavat Microsoftin porukka!!.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.