Shazam sai Cortana-tuen, myös muut musiikkisovellukset päivittyivät

1
Matti Robinson

Shazam sai Cortana-tuen, myös muut musiikkisovellukset päivittyivät
Musiikkipalvelut ovat viimeisen kahden päivän aikana saaneet päivityksiä Windows Phonelle, kertoo My Nokia Blog. Merkittävimpänä uutuutena musiikintunnistussovellus Shazam sai tuen ääniassistantti Cortanalle.

Shazam osaa nyt käyttää ääniassistenssi Cortanaa hyväkseen, joten radiossa soivan kappaleen saa entistä nopeammin tunnistettua. Cortana ymmärtää, kun sille sanoo "Shazam this", jolloin se käynnistää sovelluksen ja alkaa kuunnella ja tunnistaa musiikkia. Luonnollisesti toiminto vaatii, että Cortana on käytössä. Tämä onnistuu esimerkiksi alue- ja kielivaihdoksella.

Shazamin lisäksi myös Spotify, MixRadio ja Xbox Music ovat päivittyneet uusiin versioihin. Shazamia lukuunottamatta päivitykset ovat olleet pienempiä. Muutoksia on saatu aikaan esimerkiksi toimintanopeuteen ja matkalla on tehty pienempiä bugikorjauksia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -35%

OnePlus Nord CE5 – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE5
199 € Gigantti
199 € Power
199 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 60 Fusion – hinta laskenut -17%

Kommentit (1)

RaxMidio
RaxMidio

1

Juu, Cortana toimii Suomessa, kunhan vaan ei ota Developer Preview päivitystä, joka tekee hakunäppäimestä vain tavallisen Bing-hakukoneen :(

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.