OnePlus järjesti kilpailun: Keksi uudelle käyttöjärjestelmälle nimi

6
Manu Pitkänen

OnePlus järjesti kilpailun: Keksi uudelle käyttöjärjestelmälle nimi
Ensimmäistä syntymäpäiväänsä viettävä kiinalainen OnePlus-puhelinmerkki on kertonut kehittävänsä omaa Android-versiota (ns. custom ROM). Yhtiö yrittää keksiä käyttöjärjestelmälle nasevaa nimeä ja hakee urakkaan apua omilta faneiltaansa.

OnePlussan foorumeilla avatun kilpailun tavoitteena on siis keksiä uudelle ROMille nimi. Ehdotuksia saa lähettää kilpailuun joulukuun loppuun saakka, jolloin jatkoon valitaan kymmenen parasta ehdotusta (lisäksi valitaan kymmenen ehdotusta kiinankieliseltä foorumilta, jatkoon päässeet saavat uuden OnePlusin Power Bank -varavirtalähteen). Lopullinen nimi valitaan 11. tammikuuta ja voittaja saa itselleensä yhden mustan 64 gigatavun OnePlus One -puhelimen ja matkan Hongkongiin yhtiön päämajaan.

Tähän saakka OnePlus on käyttänyt CyanogenModin alustaa, mutta yhtiöiden sukset menivät ristiin sen jälkeen kun CyanogenMod lupasi Micromaxille yksinoikeuden Intiassa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentit (6)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.