Applen virallinen kommentti on edelleen, että Apple Watch julkaistaan vuoden 2015 alussa, mikä yrityskielessä tarkoittaa käytännössä ensimmäistä kvartaalia eli tammi-maaliskuuta. Yhtiön jälleenmyyntiketjua johtava Angela Ahrendts paljasti viime vuoden lopulla, että Watch tulisi myyntiin keväällä.
Sanamuodot viittasivat vahvasti siihen suuntaan, että kellon julkaisu olisi ensimmäisen kvartaalin loppupuolella. Näin ilmeisesti onkin, sillä Gurmanin lähteiden mukaan Apple aloittaisi kello tulisi myyntiin maaliskuussa ja Apple Store -henkilöstön myyntikoulutus alkaisi helmikuun puolivälissä.
Viime vuoden lopulla Apple julkaisi WatchKit-rajapinnan, jonka ansiosta sovelluskehittäjät pääsevät työstämään sovelluksia älykellolle.
Kommentit (4)
That tells something about your intelligence
parempi et ei tuu koskaan
Itsehän ajattelin tuon ostaa, maksoi mitä maksoi. Jotkut ehkä ajattelee että olen tyhmä kun pistän rahani johonkin tuollaisen turhaan, mutta koen että tarvitsen sen ja rahani riittävät sen ostamiseen. Joten fucck off.
Puuttumatta siihen, tuntuuko ko. laite jonkun mielestä turhalta vai ei, mielestäni kuitenkin uutisen otsikointi on pahasti pielessä.
Kyseinen laitehan on jo julkaistu.
Nythän vain odotetaan, että se saadaan myyntiin ja ostajien saataville...