OnePlus One saa vihdoin CM-päivityksen

Puhelinvertailu




OnePlus Onen käyttäjät ovat odotelleet käyttöjärjestelmäpäivitystä jo hyvän aikaa. Päivitys oli tarkoitus julkaista viime kuun lopussa, mutta niin ei käynyt. Nyt OnePlussan perustaja Carl Pei kuitenkin kertoo, että versio saapuu näinä päivinä.

Eilen julkaistussa twiitissä Pei sanoo, että CyanogenMod 12S -versio on käynyt läpi sertifioinnin ja on siten valmis jakeluun.

Alkuun päivityksen piti saapua 27. päivä ja sitten 30. päivä viime kuuta. Nyt pari viikkoa myöhemmin vaikuttaa, että päivitys vihdoin saadaan jakeluun.




Viikko sitten OnePlus julkaisi Android Lollipopiin perustuvan oman OxygenOS-käyttöjärjestelmänsä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Xiaomi 17T Pro – hinta laskenut -21%

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -20%

Motorola Edge 70
499 € Gigantti
499 € Power
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 620 €

Xiaomi 17T (5G) – hinta laskenut -20%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.