Facebook haluaa ostaa Nokian kartat

Manu Pitkänen

Facebook haluaa ostaa Nokian kartat
Nokian HERE-kartoille riittää kiinnostuneita ostajia, uutisoi saksalainen Manager Magazin. Tiedossa on tällä hetkellä neljä ostajaehdokasta.

Aiemmin on jo tiedetty Uberin olevan kiinnostunut HEREn kartoista, minkä lisäksi BMW:n, Audin ja Daimlerin muodostama yhteenliittymä näkee Nokian kartoissa ostokohteen. Yhdysvaltalainen pääomasijoitusyhtiö Hellman & Friedman kisaa myös HEREstä.

Uutena nimenä Manager Magazin nostaa ostajakandidaattien listalle Facebookin. Yhteisöpalvelulla on historiaa isoista yrityskaupoista, joten tässä mielessä Facebookin nimen ilmaantuminen ei ole mikään kovin suuri yllätys. Vaikka karttateknologian omistaminen ei tuo suoraa lisäarvoa Facebookin nykyisille palveluille, olisi HERE:n kautta kätevä kerätä paikkatietodataa esimerkiksi mainonnan kohdentamiseen.

Vielä ei ole tiedossa ovatko muut isot teknologiayritykset katselleet HEREn suuntaan. Ainakin Applelta ja Microsoftilta löytyisi painavia syitä HEREn ostamiseen. Google on rakentanut jo menestyksekkäästi oman karttapalvelun, joten se tuskin lähtee tarjouskisaan mukaan.



Nokia myönsi viime viikolla Alcatel-Lucent-kaupan yhteydessä, että HEREstä otetaan ostotarjouksia vastaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X5c Plus – hinta laskenut -20%

Nothing Phone (3a) Lite – hinta laskenut -14%

Nothing Phone (3a) Lite
257 € Hobby Hall
299 € Proshop
299 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.