Onko tässä Nokian tuleva Android-puhelin?

10
Manu Pitkänen

Onko tässä Nokian tuleva Android-puhelin?
Nokia ei ole turhaan yrittänut peitellä sitä tosiaa, että yhtiö haluaa palata jossain määrin takaisin älypuhelinmarkkinoille. Puhelinvalmistajaksi yhtiö ei enää aio ryhtyä, mutta suunnittelijaksi ja brändilisensoijaksi löytyy kuitenkin haluja.

Ei tarvitse olla kovin ihmeellinen ennustaja arvatakseen, että Nokian kehityslaboratorioissa liikkuu parhaillaan yksi tai useampi puhelinprototyyppi, joista voi lopulta kehittyä ihan oikea kaupallinen tuote. Kuvia yhdestä Nokian prototyypistä (tai sellaiseksi väitetystä) on alkanut liikkua Internetissä viime aikoina.

Ensin nettiin päätyi mallinnuskuvia, minkä jälkeen julkaistiin pari kuvaa toimivasta laitteesta. Kuvien perusteella C1:ksi nimetyssä Android-puhelimessa ei ole mitään omaleimaisia design-yksityiskohtia, vaan se näyttää varsin geneeriseltä. Muotoja on pyöristetty iPhone 6:n tyyliin.

Puhelimen teknisiin ominaisuuksiin kerrotaan kuuluvan Intel Atom -suoritin, kaksi gigatavua käyttömuistia ja viiden tuuman Full HD -näyttö.



Onko kuvissa sitten ihan oikea prototyyppi vai jonkun innokkaan puhelinharrastajan mock up? Sitä voi jokainen itse pohtia. Nokia voi palata älypuhelinmarkkinoille Microsoftin kanssa tehtyjen sopimusten takia vasta ensi vuonna.

Päivitetty. Kuvat näyttäisivät olevan fanin luomia mallinnuksia.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (10)

Anonyymi käyttäjä
Jellukka (vahvistamaton)

1

Noita Androidiluureja on ihan liikaa,ei noita toisistaan erota.

Vastaa
Juha2U
Juha2U

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jellukka:

Noita Androidiluureja on ihan liikaa,ei noita toisistaan erota.

Mutta ei NOKIA Android-luureja. Moni itseni kaltainen entinen Nokia fani haluaisi pitkästä aikaa ostaa älypuhelimen lempimerkiltään. Ei se Apple kaikille sovi.

Vastaa
Abcabc375
Abcabc375

5

Ei olisi yllättänyt taas Applen kopiointi nokialta. Näytti se niiden tablettikin niin karsealta kopiolta että huhhuh.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ozss:

Nokia tekee hyviä kumisaappaita. Jätetään luurien valmistus mulle. :-)


Nyt taitaa muistot olla syvältä viimevuosisadalta , ja yhdeksänuutiset jääneet katsomatta / sanomalehdet lukematta.

Nokia nimellään saati Nokia konsernina ei ole aikoihin valmistanu tai myynyt kumisaappaita.

Hai, Kontio jne nimisiä saappaita on kaupoissa, mutta ne ihan toisen firman tuotemerkkejä.

Vastaa
arivesa
arivesa

8

Jos jossakin teetetään tusinaluuri, jonka myynnistä saadaan taala tilille nimen käytöstä, mikäli sattuu menemään kaupaksi, on riski varsin pieni.

Vastaa
J248
J248

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ozss:

Nokia tekee hyviä kumisaappaita. Jätetään luurien valmistus mulle. :-)

Nokian "kumi"saappaat ne vasta hirveää kuraa nykyisin ovatkin. Molempiin hiihtosaappaisiini on tullut parin vuoden käytössä reikiä heikkoihin saumoihin. Suutarit eivät suostu korjaamaan, koska kumia saappaissa ei ole nimeksikään ja muovia on paha yrittää paikkailla.

Vastaa
pentsu
pentsu

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Ei olisi yllättänyt taas Applen kopiointi nokialta. Näytti se niiden tablettikin niin karsealta kopiolta että huhhuh.

Mitä Apple on Nokialta tällä kertaa kopioinut? Luulin että fanitat Applen tuotteita mutta nyt haukut karseaksi?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.