Uusi iPhone loistaa suorituskyvyllään

1
Puhelinvertailu

Uusi iPhone loistaa suorituskyvyllään
Joka vuosi Applen uusi iPhone tuo mukanaan uuden järjestelmäpiirin ja sen mukana tietysti entistä nopeamman suorittimen. Tänä vuonna uudistus oli vieläpä tavallista suurempi, kun A10 sai lisänimen Fusion.

Nimi kertoo merkittävästä uudistuksesta yhtiön puhelimiin, sillä ensimmäistä kertaa iPhonessa nähtiin neliydinsuoritin. Aiemmin kahteen tehokkaaseen ytimeen luottanut Apple siirtyi ARMin big.LITTLE-arkkitehtuurin tyyliseen 2+2-ratkaisuun, jossa kaksi ydintä huolehtii huipputason suorituskyvystä ja kaksi muuta matalavirtaisista helpommista laskutoimituksista.

Tavallisesti Apple on päihittänyt kilpailijoitaan yhden ytimen laskutoimituksissa, mutta jäänyt jälkeen kun monisäikeisemmät sovellukset on otettu käyttöön. Tällä kertaa Apple kuitenkin haastaa kilpailijat myös jälkimmäiseksi mainituissa testeissä.

Vuodot kertovat lisäksi, että ainakin suositun AnTuTu-testisovelluksen perusteella iPhone 7 tuhoaa tieltään kilpailijat. Liki 180 000 pisteen tulos ohittaa tehokkaimmatkin Android-puhelimet kymmenillä tuhansilla pisteillä. Tulos on noin kolmanneksen parempi kuin edellissukupolven iPhone 6s, joka ei yllätä sillä Apple kertoi suorittimen kahden nopeamman ytimen olevan n. 40% A9-piirin ytimiä nopeampia.



Varmasti tehoista ei ainakaan jää kiinni uudenkaan iPhonen kohdalla, joten kritiikki on kohdistettava jälleen jonnekin muualle (lue: kuulokeliittimen poistumiseen).


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -24%

Motorola Lenovo ThinkPhone
684 € Hobby Hall
859 € Proshop
900 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 900 €

Xiaomi Redmi Note 11S 5G (global) – hinta laskenut -17%

Xiaomi Redmi Note 11S 5G (global)
155 € Multitronic
194 € Proshop
199 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 186 €

Apple iPhone SE (2022) – hinta laskenut -15%

Apple iPhone SE (2022)
339 € Swappie
399 € Hobby Hall
524 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Motorola Moto G42 – hinta laskenut -14%

Motorola Moto G42
133 € Hobby Hall
141 € Proshop
153 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 155 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.