Uudet kuvat ja videot paljastavat molempien Pixel 3 -mallien ulkoasun

Matti Robinson

Uudet kuvat ja videot paljastavat molempien Pixel 3 -mallien ulkoasun
Samsung on tänään vahvistanut tulevan Galaxy Note 9 -huippupuhelimen julkistustilaisuuden syksylle, mutta se ei ole todellakaan ainoa, tai edes tärkein, Android-julkaisu loppuvuoden aikana. Vielä tärkeämmäksi Android-julkaisuksi voidaan perustellusti arvioida Googlen omat kolmannen sukupolven Pixel-laitteet.

Jo aiemmin olemme nähneet vuotokuvia tulevista Pixel-puhelimista, mutta tänään tarjolla on entistä parempia ja kattavampia kuvia molemmista Googlen vielä julkaisemattomista huippulaitteista.

Mysmartprice.comin julkaisemat OnLeaksin kuvat ja videot esittelevät yksityiskohtaisesti niin pienemmän Pixel 3:n ulkonäköä kuin suurempikokoisen Pixel 3 XL:n merkittävästi uudistunutta designia.



Kuvat ovat ilmeisesti renderöity laitteiden vuotaneiden mittalukujen perusteella ja niinpä esimerkiksi värit ja materiaalit voivat erota lopullisessa tuotteessa.

Molempien mallien takakansi vaikuttaa kovin samanlaiselta edeltäjiinsä verrattuna ja toisistakaan ne eivät juuri eroa. Takaa löytyy yksi kamerasensori, sormenjälkilukija keskeltä ja tuttu Google-logo alalaidasta. Etupuoli on sen sijaan muuttunut Pixel 2:sta.

Pixel 3:n etupaneelista löytyy pyöristetyillä kulmilla varustettu näyttö, jonka "leuka" ja "otsa" ovat perinteisempää mallia. Pixel 3 XL puolestaan tarjoaa trendikkäämmin näyttölovella ja pienillä reunuksilla varustetun etupaneelin.

Molemmista puolestaan vaikuttaa löytyvän erikoisesti kaksi etukameraa, joskin mahdollista on, että kyseessä on edelleen vain esimerkiksi valosensori, joka piirrustuksissa on vain tavallista suurempi.

Lisää kuvia löytyy Mysmartprice.comin artikkelista





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto E14
79 € Power
119 € Multitronic
119 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -33%

Nothing Phone (2)
199 € DNA
299 € Elisa
562 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Realme Note 50 – hinta laskenut -24%

Realme Note 50
76 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Motorola Moto G24 – hinta laskenut -23%

Motorola Moto G24
89 € Power
116 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 115 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.