OnePlus 6T vs OnePlus 6 - Loistava puhelin, mutta täysin turha päivitys

2
Petteri Pyyny

OnePlus 6T vs OnePlus 6 - Loistava puhelin, mutta täysin turha päivitys
Olimme eilen OnePlussan julkaisutapahtumassa Helsingissä, jossa esiteltiin uusi OnePlus 6T. Nyt kun puhelinta on käytetty vuorokauden ajan, on aika vetää yhteen ensimmäisiä kokemuksia uutukaisesta - etenkin verrattuna edeltäjäänsä, OnePlus 6:een.

OnePlussan julkaisusykli on pysynyt samana jo parin vuoden ajan: Ensin esitellään ns. kokonaan uusittu malli ja sitten, noin puoli vuotta myöhemmin, julkaistaan "tee-versio", joka parantaa pikkuisen aiemmasta mallista. Näin tehtiin OnePlus 3 kohdalla, kun sen jälkeen lanseerattiin OnePlus 3T. Sama linja jatkui OnePlus 5 / OnePlus 5T kanssa, joten nyt oli luonnollisesti aika kuutossarjan saada se "pikkupäivitys".

Arvostelussamme OnePlus 6 nappasi täydet viisi tähteä - saavutus, johon moni puhelin ei ole pystynyt. Mutta paraneeko loistava puhelin nyt T-mallin myötä?

Mitä muuttui?

Teknisesti OnePlus 6T on sisuskaluiltaan käytännössä identtinen edeltäjäänsä - loistava puhelin loistavilla sisuskaluilla. Kamera, järjestelmäpiiri sekä muistit ovat pysyneet samana kuin OnePlus 6:ssakin. Ja tämä ei ole huono asia, vaan nimenomaan päinvastoin - OnePlus 6 oli suorituskyvyltään loistava ja niin on OnePlus 6T:kin.



Sisuskaluissa ainoa merkittävä muutos on suurempi akku: OnePlus 6:ssa akku oli 3 300 mAh, mutta OnePlus 6T:ssä akkua on kasvatettu 3 700 mAh kokoon, eli 12 prosenttia suuremmaksi kuin aiemmin. Tämä näkyy tietysti puhelimen akkukestossa pelkästään positiivisena asiana.

Mutta suurempi akkukesto on saavutettu erittäin kyseenalaisen muutoksen varjolla: OnePlus 6T:ssä on luovuttu perinteisestä 3,5mm kuulokeliitännästä. Tämä ei ole kaikille ostajille iso asia, mutta on OnePlussalle itselleen hieman nolo seikka, koska yhtiö on alleviivannut vielä hiljattain sitä, miten heidän puhelimestaan kyseinen liitäntä nimenomaan löytyy.

Näyttö on lähes aiempaa vastaava, mutta parjattua näyttölovea on pienennetty merkittävästi ja se on nyt pisaran muotoinen ja jättää näytön yläreunasta isomman osan käyttöön. Samalla myös näytön koko kasvoi hieman, aiemmasta 6,28 tuumasta 6,41 tuumaan. Kuvasuhde muuttui samalla 19:9 -suhteesta vieläkin kapeampaan ja pidempään 19,5:9 -kuvasuhteeseen. Myös näytön resoluutio muuttui - mutta sekin vain vähän: aiempi 2280x1080 tarkkuus vaihtui 2340x1080 tarkkuuteen.

Loven ja akkukeston lisäksi suurin positiivinen muutos oli näytön materiaalin vaihtuminen aiemmasta Gorilla Glass 5:sta uudempaan Gorilla Glass 6:een.

Ulkoiset mitat kasvoivat hieman: painoa tuli 8 grammaa lisää, pituutta tuli 1,8mm lisää, leveyttä lähti pois 0,6mm ja paksuutta 0,45mm tuli lisää. Muutokset ovat erittäin pieniä, mutta molempia puhelimia kädessä pitäen kuitenkin selkeästi havaittavia - OnePlus 6T:n tappioksi, koska uudempi malli tuntuu aivan aavistuksen verran kömpelömmältä kädessä.

OnePlus 6T sormenjälkilukija näytössä

Merkittävin uudistus on kuitenkin sormenjälkilukijan siirtäminen näytön taakse. Muutos on luonnollisesti teknisesti upea temppu ja toimii varmasti OnePlus 6T:n markkinoinnin yhtenä keihäänkärkenä - onhan kyseessä ominaisuus, joka vain todella harvasta puhelimesta vielä löytyy.


Samalla OnePlus tipautti pois aiemman 64 gigatavun tallennustilalla varustetun mallin ja nyt halvin "hinnat alkaen" -malli on 128 gigatavun tallennustilalla ja 6 gigatavun käyttömuistilla varustettu malli. Valitettavasti tämä yhtälö nosti myös halvimman mallin hintaa 30 eurolla ylöspäin aiemmasta.

Alta löydät tuoreimmat hinnat kullekin mallille:

OnePlus 6T, 6GB RAM, 128GB
OnePlus 6T, 8GB RAM, 128GB
OnePlus 6T, 8GB RAM, 256GB

Uusi sormenjälkilukija ei vakuuta

Uusittu sormenjälkilukija on teknisesti upea saavutus, mutta siihen se jääkin. Näytön alle sijoitettu sormenjälkilukija on nopea, mutta ei omissa testeissämme lähellekään niin herkkä ja tarkka kuin OnePlus 6:n takakuoressa oleva erillinen sormenjälkilukija.

Lisäksi OnePlus 6T:n näytössä oleva sormenjälkilukija kärsii yhdestä raivostuttavasta ongelmasta: Se hidastaa näytön avaamista. OnePlus 6:ssa puhelimen sai avattua lukituksesta silmänräpäyksessä yksinkertaisesti viemällä sormen sormenjälkilukijan päälle. Nyt, tietyissä tilanteissa avattaessa, täytyy ensin aktivoida näyttö, joko painamalla puhelimen sivussa olevaa näytön lukituspainiketta / virtapainiketta tai vastaavasti heilauttaa puhelinta hieman. Vasta tämän jälkeen näytön alla oleva sormenjälkilukija herää henkiin - samalla kuin näyttökin.

Etenkin pimeässä, jossa kasvojentunnistusta ei voida käyttää, on takapaneelissa oleva, monen mielestä optimaalisesti sijoitettuna, sormenjälkilukija varmin ja nopein tapa avata puhelin lukituksestaan. Nyt tähän on lisätty virhemarginaalia, hidastelua ja turhaa sähläystä. Kaikki vain siksi, että ollaan saatu tehtyä teknisesti hieno ratkaisu, ajattelematta sitä, hyötyykö käyttäjä ratkaisusta mitenkään.


Sormenjälkilukija näytössä on siis toimiva, mutta se ei toimi niin hyvin kuin OnePlus 6:n erillinen sormenjälkilukija.

Onko OnePlus 6T parempi kuin OnePlus 6?

OnePlus on onnistunut tähän saakka aina parantamaan merkittävästi mallejaan aina uuden mallin myötä. 3T oli parannus 3:een, 5T parannus 5:een ja tietysti "kokonaisen numeron hyppäykset" ovat aina vieneet OnePlussan seuraavalle tasolle.

Tällä kertaa uudistus ei vakuuta.

Sormenjälkilukijan siirtäminen osaksi näyttöä on paperilla hieno idea, mutta käytännössä siitä ei tule mitään lisäarvoa käyttäjälle. Päinvastoin, näytön alla oleva lukija on testiemme mukaan selkeästi hitaampi ja epävarmempi tapa avata puhelin kuin OnePlus 6:n erillinen sormenjälkilukija.

Lisäksi 3,5mm kuulokeliitännän poistaminen karsii väistämättä osan potentiaalisista asiakkaista. Etenkin kun ratkaisun ainoana hyötynä vaikuttaa olleen 12 prosenttia kasvanut akku - ja liitännän poistosta huolimatta puhelimelle tuli lisää painoa aiempaan verrattuna.

Vuorokauden testin jälkeen on pakko todeta, että tällä kertaa OnePlussan päivitysversio vaikuttaa olleen huti. OnePlus 6T:stä tulee olo, että muutoksia on nyt tehty pelkästään muutosten vuoksi, mutta juuri mikään ei ole merkittävästi parempaa kuin edellisessä versiossa.

Painotan edelleen sitä, että OnePlus 6T on loistava puhelin. Näyttöloven pieneneminen sekä akun kasvaminen ovat ehdottomasti hyviä muutoksia. Mutta sormenjälkilukijan seikkailut ja kuulokeliitännän poistaminen taas jakavat mielipiteitä vahvasti.

Koska OnePlus 6 on spekseiltään aivan yhtä loistava puhelin kuin nyt esitelty OnePlus 6T:kin, valitsisin kaupassa nimenomaan edellisen mallin, eli OnePlus 6:n. Etenkin kun OnePlus 6 saa tätä kirjoittaessa jo alle 500 eurolla.

Teknisten tietojen vertailu

  •  
  • Mitat
  • 155,7 x 75,4 x 7,75 mm
  • 157,5 x 74,8 x 8,2 mm
  • Paino
  • 177 g
  • 185 g
  • Rakenne
  • Paneelit lasia, runko metallia
  • Paneelit lasia, runko metallia
  • Käyttöjärjestelmä
  • Android Pie
  • Android Pie
  • Näyttö
  • 6,28", 19:9, 1080 x 2280, AMOLED
  • 6,41", 19,5:9, 1080 x 2340, AMOLED
  • RAM
  • 6/8 Gt
  • 6/8 Gt
  • Tallennustila
  • 64/128/256 Gt
  • 128/256 Gt
  • Kamera
  • 16+20 MP, f/1.7, OIS (takana) ja 16 MP, f/2.0 (edessä)
  • 16+20 MP, f/1.7, OIS (takana) ja 16 MP, f/2.0 (edessä)
  • Biometrinen tunnistus
  • Sormenjälki, takana
  • Sormenjälki, edessä näytön takana
  • Suoritin
  • Snapdragon 845
  • Snapdragon 845
  • Akku
  • 3300 mAh
  • 3700 mAh


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (2)

Anonyymi käyttäjä
Miettelias (vahvistamaton)

1

Kysymys toimitukselle. Jos oneplus 6 64gb ovh. on 519€ ja oneplus 6t 128gb ovh on 549€, niin miten päivitys on turha? Saat 30€ isomman akun, 64gb enemmän tallennustilaa ja isomman näytön... P.S ikävää kyllä on tosin se, että 3,5mm joutu väistämään sormenjälkilukijan tieltä.

Vastaa
dRD
dRD

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Miettelias:

Kysymys toimitukselle. Jos oneplus 6 64gb ovh. on 519€ ja oneplus 6t 128gb ovh on 549€, niin miten päivitys on turha? Saat 30€ isomman akun, 64gb enemmän tallennustilaa ja isomman näytön... P.S ikävää kyllä on tosin se, että 3,5mm joutu väistämään sormenjälkilukijan tieltä.

OnePlus 6, 128GB jossa on 8GB muistia maksaa nyt 529e. Eli sama tallennustila, 20e halvemmalla. Ainoana merkittävänä parannuksena näen 12 prosenttia paremman akkukeston. Mutta negana kuulokeliitännän poiston. Lisäksi sormenjälkilukija jakanee vahvasti mielipiteitä.

Eli joo, hyvä puhelin.. Mutta onko se selkeästi parempi kuin OnePlus 6? En uskaltaisi sanoa ihan niinkään, vaan tällä kertaa päivitys on sellainen "kiikun kaakun" että onko kyseessä oikeasti parannus, vai vain muutos erilaiseksi.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.