Supercellin uusin hitti, Brawl Stars, nousi listojen kärkikahinoihin

Puhelinvertailu

Supercellin uusin hitti, Brawl Stars, nousi listojen kärkikahinoihin
Supercell on työstänyt uutta hittipeliä jo tovin aikaa, peli esiteltiin itseasiassa ensimmäistä kertaa jo yli vuosi sitten kesällä.

Rajatussa kokeilumuotoisessa julkaisussa peli on ollut siis vuoden verran, sillä vasta hiljattain se ilmestyi maailmanlaajuisesti saataville niin iOS- kuin Android-kauppoihin. Pari päivää sitten peli julkaistiin vihdoin maailmanlaajuisesti saataville.

Ilmeisesti pelin julkaisutapa on kuitenkin ollut onnnistunut, sillä nyt peli komeilee tuottavimpien pelien TOP10-listalla iOS:llä.

Tuolta listalta ei löydy Supercellin viimeisintä peliä ennen Brawl Starsia, Clash Royalea, mutta listalla on edelleen yhtiön suurin hitti Clash of Clans.

Androidin ilmaispelilistan puolella, jossa peli on uunituoreempi, tilanne on vielä parempi, sillä pelille on irronnut kärkipaikka. Tuottoa ei kuitenkaan tule aivan iOS-puolen tavoin, ja tyytyminen on vasta 100. sijaan.



Peli on ylhäältä päin kuvattu shooter-tyylinen peli, jossa areenalla pyritään tuhoamaan vastustajia, ja riippuen pelimoodista esimerkiksi selviytymään loppuun tai keräämään timantteja.

Brawl Stars löytyy iOS:lle täältä ja Androidille täältä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.