Asus esittelee uuden huippuvarustellun pelipuhelimen: 144 Hz pelinäyttö ja 16 Gt muistia

Matti Robinson

Asus esittelee uuden huippuvarustellun pelipuhelimen: 144 Hz pelinäyttö ja 16 Gt muistia
Pelipuhelimet ovat tasaisen tappavaa tahtia nostaneet suosiota sitten ensimmäisen Razer Phonen julkaisun. Nykyisin pelipuhelimia on Razerin lisäksi mm. Asuksen ja Xiaomin valmistamana ja niiden ominaisuuksia on ammennettu myös muihin huippupuhelimiin.

Näistä parhaiten varusteltu oli viime vuonna todennäköisesti Asus ROG Phone II, jossa spekseihin kuului parhaimmillaan jopa teratavu tallennustilaa ja 12 gigatavua RAM-muistia.

Nyt taiwanilaisyhtiö on vahvistanut, että sen tuleva ROG Phone III on saapumassa pian.

Julkaisu tapahtuu Game Changer -tapahtumassa 22. heinäkuuta, eli noin kolmen viikon kuluttua. Speksien osalta laitteesta voidaan odottaa mm. jopa 16 gigatavun RAM-muistia sekä ensimmäistä kertaa markkinoilla Snapdragon 865+ -piiriä. Lisäksi mukana on kolmoiskamera, jonka pääkamerassa megapikseleitä on 64.



Huhujen mukaan laitteen ulkoasu ei ole juuri muuttunut, ja siinä on käytössä edelleen 6,59 tuuman ja FHD+-resoluution näyttö, mutta tarjoaa nyt jopa 144 hertsin virkistystaajuuden.

Edeltäjiensä tavoin ROG Phone III saanee myös läjän lisälaitteita, joilla pelaaja saa laitteesta kaiken irti.

Tilaisuuden voi katsoa ROG Global YouTube-kanavalla. Lähetys alkaa 22.7. klo 18.00.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -38%

Motorola Edge 70
499 € Gigantti
499 € Power
499 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Google Pixel 9 – hinta laskenut -38%

Google Pixel 9
399 € DNA
497 € Gigantti
759 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 646 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Samsung Galaxy Z Flip6 – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy Z Flip6
905 € Hobby Hall
1259 € Power
1389 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.