Applen 500 miljoonan dollarin batterygate-potti jakoon kuluttajille

Matti Robinson

Applen 500 miljoonan dollarin batterygate-potti jakoon kuluttajille
Applella on ollut vuosien varrella monenlaisia ongelmia mm. älypuhelintensa ja tietokoneidensa kanssa. Useimmiten ongelmat ovat korjattu pikaisesti ja vahinkoa ei ole päässyt tapahtumaan kovinkaan paljoa.

Batterygaten osalta yhtiön maine kärsi kuitenkin melkoisen kolauksen, kun selvisi, että Apple hidastaa puhelinten toimintaa tarkoituksellisesti ja kertomatta tästä kuluttajille.

Asian paljastuttua Apple tarjosi kuluttajille päivityksiä ja suosituksi osoittautuneen akun vaihto ohjelman.

Tämä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, vaan asiasta oli vireillä myös ryhmäkanne. Lopulta Apple sopi ryhmäkanteen ja lupasi 500 miljoonaa dollaria kuluttajille, joita oli huijannut, vaikkei myöntänyt syyllistyneensä mihinkään.



Nyt tuo puoli miljardia dollaria on tullut jakeluun ja sitä voivat hakea kaikki, joita asia on koskettanut. Valitettavasti rahat jaetaan vain Yhdysvalloissa, joten Suomesta dokumentteja on turha täyttää.

Mikäli asia kuitenkin kiinnostaa, tai satuit asumaan Yhdysvalloissa, niin lisätietoja 25 dollarin mahdollisesta korvauksesta löytyy hiljattain perustetusta verkkosivustosta www.smartphoneperformancesettlement.com.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1259 € Proshop
1259 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
732 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.