Elokuun myydyimmät puhelimet: OnePlus Nord selvä voittaja

Janne Yli-Korhonen

Elokuun myydyimmät puhelimet: OnePlus Nord selvä voittaja
Kesä ja lämpimät kelit alkavat olla takanapäin kuun vaihtuessa jo syyskuuksi. Kuun vaihtumisen myötä on aika katso mitä puhelimia elokuun aikana ostettiin.

Elokuun voittaja on selvästi ollut OnePlus uudella edullisemman hintaluokan Nord -puhelimella. Nord vei ykköspaikan Elisan sekä Telian kuluttajien Top -listalla ja kakkossijan puhelin sai DNA:n listalta. Nord mahtui myöskin Veikon Koneen ja Gigantin listoille.

"OnePlussan uusi 5G-puhelin teki odotetusti läpimurron myydyimpien listalla, ja nousi suosituimmaksi puhelimeksi. Olemme nyt siirtyneet uuteen vaiheeseen 5G-aikakaudella Suomessa. 5G-laitteiden myynti on selvästi kasvussa, joten vaikuttaa siltä, että asiakkaamme pyrkivät tekemään puhelinhankinnan tulevaisuutta silmällä pitäen. OnePlus on tehnyt parhaan ja uusimman teknologian hankkimisen kuluttajille helpoksi, sillä kaikki OnePlusin uudet puhelimet ovat 5G-puhelimia", kertoo Elisan henkilöasiakkaiden laiteliiketoiminnan johtaja Ville Valkama.



"5G-laitteiden valikoima laajenee jatkuvasti, eikä kyseessä ole enää vain kalleimpien puhelinten ominaisuus. Tämä näkyy selvästi kuluttajien käyttäytymisessä, sillä 5G-laitteiden myynti on huomattavassa kasvussa. Ensimmäistä kertaa 5G-puhelin oli kuukauden myydyin puhelinmalli Telialla, kun OnePlus Nord 5G otti kärkipaikan", Telia Finlandin laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Jussi Vuorinen kertoo.

OnePlus Nord hinnat:


Muiden puhelimien kohdalla ei varsinaisesti mitään yllättävää löydy edellisiin kuukausiin verratessa. Suomalaiset edelleen ostavat paljon Samsungin edullisemman hintaluokan laitteita, sillä listoilta löytyy muun muassa Galaxy A20e (hinta 129 euroa), Galaxy A41 (hinta 249 euroa), Galaxy A51 (hinta 329 euroa) ja Galaxy A71 (hinta 399 euroa).

Lue myös: Samsung Galaxy A71 arvostelu.

Samsungilta listoille päätyivät myöskin muutamaan kertaan vuoden 2019 lippulaivamalliston Galaxy S10 sekä Galaxy S10e. Applen osalta kansaa kiinnostivat iPhone 11, iPhone 11 Pro sekä edullisemman hintaluokan iPhone SE.

DNA:n myydyimmät puhelimet elokuussa 2020

  1. Samsung Galaxy A20e
  2. OnePlus Nord 5G
  3. Apple iPhone 11
  4. Huawei P Smart 2019
  5. Apple iPhone SE (2. sukupolvi)
  6. Samsung Galaxy A41
  7. Samsung Galaxy S10
  8. Samsung Galaxy A51
  9. Samsung Galaxy A51 5G
  10. Apple iPhone 7
  11. Samsung Galaxy A71
  12. Apple iPhone 11 Pro
  13. Xiaomi Redmi Note 8 Pro
  14. OnePlus 8 5G
  15. Samsung Galaxy A21s



Elisan myydyimmät puhelimet henkilöasiakkaille elokuussa 2020

  1. OnePlus Nord 5G
  2. Samsung Galaxy A20e
  3. Apple iPhone 11
  4. Huawei P Smart 2019
  5. Honor 7S
  6. Samsung Galaxy A21s
  7. Apple iPhone SE 2020
  8. Huawei Y5 2019
  9. Samsung Galaxy A41
  10. Nokia 130
  11. Apple iPhone 7
  12. Samsung Galaxy A51 5G
  13. OnePlus 8 5G
  14. Samsung Galaxy A51 4G
  15. Apple iPhone 11 Pro


Elisan myydyimmät puhelimet yritysasiakkaille elokuussa 2020

  1. Apple iPhone 11
  2. Samsung Galaxy A20e
  3. Apple iPhone SE 2020
  4. OnePlus Nord 5G
  5. Apple iPhone 11 Pro
  6. Samsung Galaxy A40
  7. Samsung Galaxy A51
  8. Samsung Galaxy A71
  9. Samsung Galaxy S10
  10. Samsung Galaxy Xcover 4s
  11. Samsung Galaxy A41
  12. Samsung Galaxy S20 5G
  13. Apple iPhone 7
  14. OnePlus 8 5G
  15. Samsung Galaxy S10e


Telian myydyimmät puhelimet kuluttajille elokuussa 2020

  1. OnePlus Nord 5G
  2. Samsung Galaxy A20e
  3. Samsung Galaxy S10
  4. Apple iPhone 11
  5. Apple iPhone SE (2020)
  6. Apple iPhone 7
  7. Apple iPhone 11 Pro
  8. Samsung Galaxy A71
  9. Samsung Galaxy A51
  10. Huawei P Smart 2019


Telian myydyimmät puhelimet yrityksille elokuussa 2020

  1. Samsung Galaxy A40
  2. Apple iPhone SE (2020)
  3. Apple iPhone 11
  4. Samsung Galaxy A20e
  5. Nokia 7.2
  6. Samsung Galaxy A51
  7. Samsung Galaxy A71
  8. Samsung Galaxy Xcover 4S
  9. Apple iPhone 11 Pro
  10. Samsung Galaxy S10e


Gigantin myydyimmät puhelimet kuluttajille elokuussa 2020

  1. Huawei P Smart 2019
  2. Apple iPhone 11
  3. Samsung Galaxy A20e
  4. Apple iPhone SE 2020
  5. Samsung Galaxy A51
  6. Samsung Galaxy A41
  7. OnePlus Nord
  8. Samsung Galaxy A71
  9. Nokia 5.3
  10. Motorola Moto G8 Power



Gigantin myydyimmät puhelimet yrityksille elokuussa 2020

  1. Apple iPhone 11
  2. Samsung Galaxy A20e
  3. Apple iPhone SE 2020
  4. Apple iPhone 11 Pro
  5. Huawei P Smart 2019
  6. Samsung Galaxy A51
  7. Samsung Galaxy A41
  8. Samsung Galaxy S10
  9. Samsung Galaxy A21s
  10. Samsung Galaxy A71


Veikon Koneen myydyimmät puhelimet elokuussa 2020

  1. Huawei P Smart 2019
  2. Samsung Galaxy A51
  3. Samsung Galaxy A41
  4. Apple iPhone SE (2020)
  5. Apple iPhone 11 Pro
  6. Samsung Galaxy A71
  7. Samsung Galaxy A21s
  8. Samsung Galaxy XCover 4S
  9. OnePlus Nord
  10. Honor 9X


Älykellojen ja rannekkeiden osalta oikeastaan ainoa yllätys on Telian listalla Samsungin Galaxy Watch3, joka tuli juuri myyntiin.

"Älykellojen myynnissä on näkynyt pitkään, että kelloihin halutaan erillinen liittymä, joka tuo lisää mahdollisuuksia yhteydenpitoon ja sovellusten käyttämiseen. Samsungin uutuuskello Galaxy Watch 3 nousi heti myydyimpien listalle", kertoo Telia Finlandin laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Jussi Vuorinen kertoo.

DNA:n listalla ykkösenä jatkaa jo tuttuun tapaan Apple Watch Series 5 -älykello, ja Apple Watch Series 3 piti toisen sijansa. Kolmoseksi kipusi Honor Band 5 -aktiivisuusranneke.

Elisan listan kärkipaikkaan hallussaan pitää edelleen Polar Ignite, joka on ollut kärjessä jo usean kuukauden ajan.

DNA:n myydyimmät älykellot ja -rannekkeet elokuussa 2020

  1. Apple Watch Series 5
  2. Apple Watch Series 3
  3. Honor Band 5
  4. Huawei Watch GT2
  5. Huawei Band 4 Pro
  6. Samsung Galaxy Fit
  7. Huawei Watch GT
  8. Samsung Watch Active2
  9. Honor Magic Watch 2
  10. Garmin Vivomove 3 Sport
  11. Samsung Galaxy Watch
  12. Garmin Venu
  13. Samsung Galaxy Fit e
  14. Huawei Band 4
  15. Huawei Watch GT 2e


Elisan myydyimmät älykellot elokuussa 2020

  1. Polar Ignite
  2. Huawei Watch GT
  3. Samsung Galaxy Watch Active2 4G eSIM
  4. Huawei Watch GT 2
  5. Honor MagicWatch 2
  6. Polar M430
  7. Huawei Watch GT 2e
  8. Polar Vantage M
  9. Apple Watch Series 5 GPS + Cellular eSIM
  10. Apple Watch Series 3 GPS
  11. Polar Unite
  12. Garmin Venu
  13. Apple Watch Series 5 GPS
  14. Suunto 7
  15. Suunto 5



Telian myydyimmät älykellot kuluttajille elokuussa 2020

  1. Apple Watch Series 5 GPS + Cellular
  2. Samsung Galaxy Watch 4G
  3. Huawei Watch GT 2
  4. Samsung Galaxy Watch 3 4G
  5. Honor Watch Magic 2
  6. Polar Unite
  7. Garmin Vivoactive 4
  8. Samsung Galaxy Watch Active 2 4G
  9. Polar Ignite
  10. Garmin Vivomove 3S Sport


Tämä artikkeli sisältää yhteistyökumppaneiden linkkejä. Tuotteen hinta ei muutu, mutta saamme mahdollisesti siitä pienen komission.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G04s – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G04s
89 € Prisma Verkkokauppa
95 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Moto G73 – hinta laskenut -31%

Motorola Moto G73
180 € Hobby Hall
206 € CDON
219 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 259 €

Honor X7a – hinta laskenut -30%

Honor X7a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Honor 90 – hinta laskenut -29%

Honor 90
199 € DNA
239 € Power
279 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.