Seuraavan Nokia-puhelimen tekniikka paljastui

Matti Robinson

Seuraavan Nokia-puhelimen tekniikka paljastui
Nokia-älypuhelimia kehittävältä HMD Globalilta odotetaan uusia laitteita vielä mahdollisesti tänä vuonna. Uuden vuodon perusteella budjettiluokan Nokia 5.3 (kuvassa) saa seuraajan, ja julkaisu voi olla jo ennen joulua.

MySmartPrice on saanut käsiinsä otoksia, joissa esiintyy väitetysti aito Nokia 5.4. Kyseessä on todennäköisesti edeltäjänsä kanssa hieman alle 200 euron hintainen Android-laite.

Tietojen mukaan se sisältää 6,39 tuuman HD+-resoluution kosketusnäytön, Qualcommin alkuvuodesta esittelemän Snapdragon 662 -piirin sekä neloiskameramoduulin. Neljään kameraan kuuluu 48 megapikselin oletuskamera, 5 megapikselin laajakulmakamera, 2 megapikselin makrolinssi sekä 2 megapikselin syvyyssensori. Lisäksi edestä löytyy 16 megapikselin selfie-kamera.

Muihin ominaisuuksiin MySmartPricen mukaan kuuluvat 4000 milliampeeritunnin akku, USB-C-liitin, taakse sijoitettu sormenjälkilukija sekä 3,5 millimetrin kuulokeliitin.



Vaikka monilta osin laite on parempi kuin edeltäjänsä (mm. näyttö ja kamera), on piiriksi valittu marginaalisesti heikompi komponentti. Suorituskyvyn osalta sen ei tosin pitäisi juurikaan vaikuttaa laitteen toimintaan.

Huhujen mukaan julkaisu tapahtuu tulevien viikkojen aikana. Nähtäväksi jää saako HMD Global laitteen ulos vielä ennen joulua vai meneekö ensi vuodelle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G67 – hinta laskenut -24%

Motorola Moto G67
219 € Proshop
249 € Power
268 € VPD Pelikauppa

Alin hinta viikko sitten: 329 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -22%

Motorola Edge 70
621 € VPD Pelikauppa
699 € Gigantti
799 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Xiaomi Poco M8 Pro – hinta laskenut -21%

Xiaomi Poco M8 Pro
349 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 439 €

Oppo Find X9 – hinta laskenut -20%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.