Galaxy Note21 jää tulematta, mutta tilalle faneille suunnattu malli?

Matti Robinson

Galaxy Note21 jää tulematta, mutta tilalle faneille suunnattu malli?
Samsung Note-malliston tulevaisuus on vaakalaudalla, mikäli uskoo huhuja. Vuosikausia Samsung parasta osaamista suurten puhelinten saralla esitellyt Galaxy Note -älypuhelin saattaa jäädä tältä vuodelta väliin.

Huhujen mukaan Samsung on jopa aikeissa luopua koko mallisarjasta, mutta Samsungin johto on kiistänyt kuolopuheet.

Johtava näyttöanalyytikko Ross Young on kuitenkin nyt sitä mieltä, että Galaxy Note on jäämässä tältä vuodelta pois. Hänen mukaansa Galaxy Note21 ei ole julkaisukalenterissa, mutta sen sijaan korvaajana saatetaan esitellä uusi versio viimevuotisesta Note20:stä (kuvassa).

Tällä erikoisversiolla viitataan FE-versioon, joka tarkoittaa fan editionia eli faniversiota. Tällainen julkistettiin Galaxy S20:stä syksyllä, noin puoli vuotta alkuperäisen laitteen jälkeen.

Galaxy S20 FE on ollut yksi Samsungin viime vuoden onnistuneimpia puhelimia ja siksi Galaxy Note20 FE voisi olla fiksu veto yhtiöltä. Mikäli puolen vuoden julkaisutahti olisi käytössä myös Noten osalta, niin FE-versiota voitaisiin odottaa jo pian.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.