Android 4.4 KitKat ei enää toimi, Google lakkautti tuen

Petteri Pyyny

Android 4.4 KitKat ei enää toimi, Google lakkautti tuen
Google on lakkauttamassa virallisesti tuen yhdelle aikanaan tärkeimmistä Androidin versioista. Tuki Android 4.4 KitKatille lakkaa jo pikapuolin, nimittäin heinäkuun 2023 lopussa eli muutaman päivän päästä.

Android KitKat julkaistiin jo lähes kymmenen vuotta sitten, joten kysymys ei ole ihan tuoreen Android-version tuen lopettamisesta.

Mutta tällä kertaa se tuki, joka loppuu on hyvinkin merkittävä: Googlen Play-palveluiden tuki KitKatille katkeaa.

Käytännössä temppu on radikaali, sillä tuen päättymisen jälkeen KitKattia käyttävillä laitteilla ei voi enää lainkaan kirjautua Googlen palveluihin. Eli Play-sovelluskauppa ei toimi ja sovellukset eivät enää päivit. Vielä kovempi isku on se, että käytännössä mikään Googlen oma sovellus ei enää suostu aukeamaan laitteella lainkaan, olipa sitten kyse Gmailista tai YouTubesta.



Googlen mukaan 10 vuotta vanhalla käyttöjärjestelmällä on kuitenkin jostain syystä edelleen käyttäjäkuntaa: yhtiön mukaan "alle prosentti" kaikista Android-käyttäjistä käyttää vieläkin Android KitKatia.

Uusin julkisessa jakelussa oleva Android on Android 13, jonka päivitysten valumista puhelimiin voit seurata listaltamme.

Kokeiluvaiheessa on jo Android 14 ja olemme jo listanneet puhelimet, joihin Android 14 aikanaan tullaan julkaisemaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Xiaomi 17T Pro – hinta laskenut -21%

Xiaomi 17T (5G) – hinta laskenut -20%

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -20%

Motorola Edge 70
499 € Gigantti
499 € Power
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 620 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.