Nokia soitti maailman ensimmäisen tilaäänipuhelun 5G-verkossa

1
Janne Yli-Korhonen

Nokia soitti maailman ensimmäisen tilaäänipuhelun 5G-verkossa
Nokia on tehnyt maailman ensimmäisen reaaliaikaisen tilaäänipuhelun matkapuhelinverkossa uudella 3GPP Immersive Voice and Audio Services (IVAS) -teknologialla. Ensimmäisessä puhelussa Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark soitti Suomen digitalisaation ja uusien teknologioiden suurlähettiläälle Stefan Lindströmille.

IVAS -koodekkiteknologia on osa tulevaa 5G Advanced -matkapuhelinstandardia. Koodekit (eng. codecs) mahdollistavat digitaalisen sisällön pakkaamisen eli koodauksen pienempään kokoon, jolloin se vie vähemmän kapasiteettia verkossa.

IVAS-teknologia mahdollistaa reaaliaikaisen tilaäänen erilaisissa laitteissa, kuten älypuhelimissa, tableteissa tai tietokoneissa. Käyttäjille tämä tarkoittaa todentuntuista, kolmiulotteista äänikokemusta.

Nokian mukaan IVAS on suuri edistysaskel puheluiden ääniteknologiassa, sillä nykyiset älypuhelimet ja tietokoneet nojaavat edelleen monofoniseen eli yksikanavaiseen ääneen.



Nokia on ollut johtavassa roolissa IVAS-standardin kehittämisessä ja on vaikuttanut keskeisesti muun muassa standardin matkapuhelimille optimoituihin ratkaisuihin. Yhteistyötä on tehty 13 yrityksen kanssa. IVAS-standardia kehitetään avoimena standardina.

Maailmanlaajuisen standardin avulla varmistetaan, että teknologia toimii samalla tavoin eri operaattoreiden ja laitevalmistajien kesken.

"IVAS-teknologian mahdollistama reaaliaikainen, immersiivinen puhe- ja ääniteknologia syventää äänimaailmaa ja parantaa puhelun laatua. Kolmiulotteinen äänimaailma tekee kokemuksesta todentuntuisen tarjoten runsaasti uusia mahdollisuuksia sekä kuluttaja- että yritysviestintään. Immersiivinen viestintäteknologia voi viedä lisätyn todellisuuden ja metaversumikokemuksen täysin uudelle tasolle", sanoo Suomen digitalisaation ja uusien teknologioiden suurlähettiläs Stefan Lindström.



Nyt toteutetussa puhelussa tosin hyödynnettiin Nokian Immersive Voice -ratkaisua julkisessa 5G-verkossa, sillä IVAS-teknologia ei vielä ole käytössä matkapuhelinverkoissa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Poco F6 Pro – hinta laskenut -39%

Xiaomi Poco F6 Pro
506 € Summ
588 € Hobby Hall
625 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 834 €

HMD Skyline – hinta laskenut -36%

HMD Skyline
319 € DNA
339 € Proshop
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Honor X7b (4G) – hinta laskenut -34%

Honor X7b (4G)
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com
149 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 148 €

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy Z Fold6
1234 € Summ
1849 € BIGBOX.FI
1899 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1849 €

Kommentit (1)

Maermo
Maermo

1

Voisiko tästä ja HMD:n siirtymisestä omaan brändiin Nokian, että Nokia olisi tulossa takaisin puhelinmarkkinoille?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.