Google Pay saapui Säästöpankin asiakkaille

3
Petteri Pyyny

Google Pay saapui Säästöpankin asiakkaille
Säästöpankki kertoo ottaneensa vihdoin Googlen maksupalvelun, Google Payn käyttöön.

Aiemmin Suomessa toimivista säästöpankeista sekä Aktia että Oma Säästöpankki (eli omaSP) ovat jo olleet mukana Google Pay -palvelussa, mutta nyt mukaan liittyy siis varsinainen Säästöpankkiryhmä. Säästöpankkien mukaan tulon jälkeen Google Payta tukevat käytännössä kaikki Suomen suurimmat pankit, paitsi Osuuspankki.

Google Pay käytännössä kytkee kuluttajan pankki- ja luottokortit osaksi Google Pay -palvelua. Sen avulla kaupassa lähimaksaminen onnistuu puhelinta maksupäätteelle näyttämällä - ja vahvistusta tarvitsevat maksut voi kuitata puhelimen sormenjälkitunnistuksella tai kasvojentunnistuksella.





Google Pay toimii ainoastaan Android-laitteissa, kuten älypuhelimissa sekä Wear OS-älykelloissa.

Nyt kahden kilpailevan teknojätin maksualustojen tuki on parantunut merkittävästi. Osuuspankki kertoi liittyvänsä Applen Apple Pay -palveluun "piakkoin" ja nyt Säästöpankit liittyivät Google Pay -järjestelmään. Isoimmat puutteet ovat enää se, että Osuuspankki ja S-Pankki eivät tue Google Payta.

EDIT 8.3.2021: Päivitetty pankkien tuki eri alustoille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Kommentit (3)

dRD
dRD

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SUPERHAMSTERI:

OmaSp tukee Apple Payta ja Säästöpankin Twitterissä on pari viikkoa vanha mainos Apple Paystä. Tarkkuutta!

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti karmakameli:

S-pankki ei tue google paytä.

Kiitos, päivitin uutista.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.