Kenet Nokia halusi toimitusjohtajaksi? Elop oli kakkosvaihtoehto

3
Manu Pitkänen

Kenet Nokia halusi toimitusjohtajaksi? Elop oli kakkosvaihtoehto
Nokian toimitusjohtajuudesta kilpaili kesällä 2010 kolme henkilöä. Olli-Pekka Kallasvuon seuraajaehdokkaat olivat Nokian Mobile Solutions -yksikön johtaja Anssi Vanjoki, Microsoftin Stephen Elop ja tuntemattomaksi jäänyt henkilö.

Wall Street Journal kertoi heinäkuussa 2010, että herra X olisi ison amerikkalaisen teknologiayhtiön toimitusjohtaja. Mahdoton menestys -kirjassaan Ollila kuvailee henkilöä toisella tapaa. Henkilö oli tunnetun amerikkalaisyhtiön viisikymppinen kakkosmies, "joka oli työskennellyt yrityksessä pitkään ja noussut monien tehtävien kautta nykyiseen vahvaan asemaansa". Hän oli ykkösehdokas Nokian toimitusjohtajaksi, mutta häneltä ei löytynyt kiinnostusta tehtävään. Hän ei ollut valmis muuttamaan Suomeen.



Villeimmissä spekulaatioissa on puhuttu Microsoftin perustaja Paul Allenista, koska hänen hulppea jahtinsa kävi kesällä 2010 Suomessa. Edellä mainitut kuvaukset eivät kuitenkaan sovi häneen.

Microsoftin bisnesliiketoiminnasta vastannut Stephen Elop oli näin ollen kakkosvalinta ulkoisista ehdokkaista. Nokian amerikkalaisten suuromistajien on kerrottu halunneen yhtiön ruoriin amerikkalaisen henkilön. Tämä lienee yksi syistä miksi Vanjokea ei valittu, vaikka Kauppalehden mukaan hän olikin Ollilan henkilökohtainen suosikki. Ollila kertoo uudessa kirjassaan, että Vanjoki herätti yhtiön sisällä voimakkaita tunteita. Hänen valinta olisi voinut johtaa useiden muiden johtajien eroon.

Päivitys. Tekniikka&Talouden mukaan Nokia tapasi kesällä 2010 viisi yhtiön ulkopuolista ehdokasta, joista yksi oli Applen nykyinen toimitusjohtaja Tim Cook.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

syrtek66
syrtek66

1

Miksi Cook olisi tullut toteuttamaan Ollilan Microsoft stratergiaa ? Kirjassa annettut parametrit eivät välttämättä pidä totuuden kanssa paikkaansa. Todennäköisempää on että ykkösehdokas olisi tullut kuitenkin M$ sisältä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
dude @ (vahvistamaton)

3

Turha on enään pieleen menneitä asioita vatvoa,kun kerran" paskat ovat jo tulleet housuihin" eli Nokian strategia on jo epäonnistunut pahasti!!.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.