Keskihintaisen Nokia Lumia 1320 -puhletin myynti alkamassa vihdoin myös Suomessa

2
Valtteri Ahonen

Keskihintaisen Nokia Lumia 1320 -puhletin myynti alkamassa vihdoin myös Suomessa
Nokia julkaisi viime vuoden lopulla kaksi ensimmäistä puheltti-laitettaan. Toinen näistä oli lippulaivamalli Lumia 1520:n joka tarjoaa Windows Phone 8:n kuuden tuuman Full HD -näytöllä ja 20 megapikselin kameralla (lue arvostelu). Toinen oli Lumia 1320, joka on yhtä suuri, mutta hieman vaatimattomammalla raudalla ja hintalapulla varustettuna. 1520:aa on saanut Suomessa jo jonkin aikaa, ja nyt myös jälkimmäinen on löytämässä tiensä myös kotimaisten jälleenmyyjien käsiin.

Lumia 1320:n 6" näytön resoluutio on 1280 x 720. Suorittimena on kaksiytiminen, 1,7 GHz taajuudelle viritetty Qualcomm Snapdragon S4. Keskumuistia on 1 GB, eli puolet siitä mitä 1520:ssa. 1320 ei kuitenkaan joudu käsittelemään esimerkiksi yhtä suuria valokuvia, sillä kamerassa ei ole kuin 5 megapikseliä, joten vähempi muisti riittänee.



Nokia on laittanut puhelimeen sisäistä tallennustilaa vain 8 gigatavua, mutta se on onneksi laajennettavissa microSD-kortilla. Lumia 1320 on varustettu myös LTE-yhteyksillä.

Nokia tuli suurten puhelinten markkinoille hyvin myöhään verrattuna esimerkiksi Samsungiin, joka käytännössä hallitsee isonäyttöisten älypuhelinten myyntiä tällä hetkellä. Asiaa ei ole varmastikaan auttanut se, ettei toinen Nokian uutuuksista ole ollut saatavilla. Mahtaako keskihintaisempi Windows Phone -vaihtoehto tulla markkinoille yhtiön kannalta liian myöhään?

Tieto myynnistä perustuu Verkkokauppa.comin ilmoitukseen, jonka mukaan laitteen toimitukset alkavat 20.2. Puhelimen hinnaksi kerrotaan 345,90 euroa. Asiasta uutisoi myös Mobiili.fi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Kommentit (2)

Valje
Valje

2

Joo vaikuttaisi olevan aika ristiriitaista infoa liikenteessä siitä asiasta. Tämän artikkelin tieto on peräisin Nokian omilta sivuilta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.