Nokia: Chennain tehtaan siirtyminen Microsoftin haltuun epätodennäköistä

Manu Pitkänen

Nokia: Chennain tehtaan siirtyminen Microsoftin haltuun epätodennäköistä
Nokia pitää Chennain matkapuhelintehtaan siirtymistä Microsoftin omistukseen huomenna vahvistuvan kaupan yhteydessä erittäin epätodennäköisenä. Microsoft kertoi aiemmin tällä viikolla, että Nokian Etelä-Koreassa sijaitseva Masanin tehdas jää kokonaan kaupan ulkopuolelle.

Nokian väliaikainen toimitusjohtaja Timo Ihamuotila kertoi aiemmin Ylelle, että yhtiö on valmistautunut siihen, ettei Chennain tehdasta pystytä siirtämään Microsoftille muiden toimintojen mukana. Nokian tarkoituksena on pitää tuotantoa yllä Chennaissa ryhtymällä Microsoftin sopimusvalmistajaksi. Tämä on väliaikainen järjestely, jolla saadaan lisää aikaa pysyvämmän ratkaisun saavuttamiseksi.



Chennain tehdasta ei voida siirtää Microsoftille koska Intian veroviranomaisen mukaan Nokia on jättänyt maksamatta veroja maahan.

Nokia on tarjonnut Chennain tehtaan työntekijöille vapaaehtoisia eläkepaketteja. Tehtaan johtaja on paikallisten lähteiden mukaan jo ilmoittanut lähtevänsä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
960 € CDON
1149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 835 €

Honor X5 Plus – hinta laskenut -23%

Honor X5 Plus
99 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Honor 400 Lite – hinta laskenut -22%

Honor 400 Lite
179 € DNA
235 € Hobby Hall
248 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
130 € Proshop
140 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.