Kiinnostiko Nokian julkaisema uutuus? Kokeile EveythingMe-sovellusta

Manu Pitkänen

Kiinnostiko Nokian julkaisema uutuus? Kokeile EveythingMe-sovellusta
Nokia yllätti teknologiamaailman ja aiheutti paljon pöhinää medioissa julkaisemalla Androidille Z Launcher -kotinäkymäsovelluksen juhannusviikolla. Selvästi raakileena julkaistun sovelluksen ideana on analysoida käyttäjän tottumuksia ja kustomoida alkunäyttöä päivänmittaan sen mukaan mitä sovelluksia mihinkin aikaan käytetään.

Z Launcherin kanssa saman kontekstuaalisuuteen perustuvan vision jakaa EverythingMe-alkunäyttösovellus, jonka kehityksestä kerrottiin ensimmäisen kerran vuoden 2012 alussa. Konsepti oli niin kiinnostava, että Firefox-selainta ja Firefox OS -käyttöjärjestelmää kehittävä Mozilla investoi siihen ja nappasi ohjelmistolta muutaman niksin omaan launcheriin.



EverythingMe kuoriutui beta-vaiheesta tämän vuoden alussa ja nyt sen jakelu on aloitettu maailmanlaajuisesti Google Play -sovelluskaupassa. Jos Z Launcherissa on sinusta kiinnostava konsepti, kannattaa EveythingMetä kokeilla (Z Launcher ei ole enää saatavilla).






Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -28%

Motorola Edge 70
579 € Hobby Hall
799 € Gigantti
799 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Oppo A5 Pro 5G – hinta laskenut -13%

Oppo A5 Pro 5G
199 € Veikon Kone
229 € Proshop
229 € Power

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -12%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
149 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Samsung Galaxy A56 – hinta laskenut -11%

Samsung Galaxy A56
249 € Power
279 € Verkkokauppa.com
279 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.