Suomeen perustettu kaksi uutta puhelinmerkkiä: Kehittävät palapelipuhelimia

2
Manu Pitkänen

Suomeen perustettu kaksi uutta puhelinmerkkiä: Kehittävät palapelipuhelimia
Tietokoneita on pitkään voinut koota osista, mutta omaa älypuhelinta tee-se-itse-miehet eivät ole pystyneet kovin helposti rakentamaan. Sitä on ehkä pidetty jopa mahdottomana toteuttaa, mutta hollantilainen Dave Hakkens mursi ajatusmallit viime vuonna esittelemällä Phonebloks-projektin. Hanke sai äärimmäisen hyvän vastaanoton, jopa niin hyvän, että Google päätti lyödä hynttyyt yhteen Phonebloksin kanssa Project Ara -puhelimen toteuttamiseksi.

Googlen Project Aran kautta muutkin ovat innostuneet ajatuksesta tuoda markkinoille koottavia puhelimia. Kiinalainen ZTE esitteli tämän vuoden alussa Eco-Mobius-nimistä konseptilaitetta ja Suomessakin on perustettu pari hanketta kehittämään vastaavanlaisia puhelimia: Circular Devices Oy:n Puzzlephone sekä tuoreempana tulokkaana ex-nokialaisen perustama Vsenn.



Vsennin tuotoksessa on käytännössä mahdollista vaihtaa kolme komponenttia: kamera, akku ja prosessori/keskusmuisti. Näyttö on siis kiinteä, mutta Twitterissä julkaistun kuvan perusteella sitä välttämättä ole ihan heti tarvettakaan vaihtaa: Vsennin rungossa on 4,7 tuuman Full HD -näyttö. Takakuoren voi kuitenkaan vaihtaa omaan tyyliin sopivaksi. Vsennin mukaan heidän puhelinta voi käyttää missä päin maailmaa tahansa ja se maksaa vähemmän kuin markkinajohtajien tuotteet. Android-pohjaisen puhelimen julkaisupäivästä ei ole kuitenkaan vielä puhuttu mitään, eikä sen ulkonäköäkään tunneta vielä.

Syyskuun alussa perustetun Circular Devices Oy:n Puzzlephone koostuu käytännössä kolmesta eri osasta, joista näytöllä sekä kaiuttimilla varustettu runko on ensimmäinen, pääelektroniikasta koostuva osa toinen ja akku kolmas (akkuosaan voidaan lisätä toissijaisia komponentteja). Puzzlephonen ulkonäköä on jo esitelty julkisesti (alla oleva video).



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Uusimmat puhelimet

Kommentit (2)

anzi2
anzi2

2

Joku standardi olis kyllä syytä kehitellä tuohon.. muutenkaan blockphone tuskin suurimpiin massoihin vetoaa, kuten ei tietokoneitakaan valtaosa kokoa itse. Vähän floppi voisi tulla jos jos valmiiksi pienehköillä markkinoilla on liian monta tekijää.. Kehittäjätkään tuskin jaksaa tehdä kaikkea kaikille alustoille tässä asiassa, joten liian suuri vaihtoehtojen määrä taitaa suoraan karsia valinnanvaraa.

Googlen projekti taitaa olla pisimmällä ja vaikuttaa oikein käytännölliseltä. Sinänsä ymmärrän kyllä muita valmistajia, etteivät he lähde vain tekemään komponentteja kilpailijan alustalle.. mutta ei tämäkään pidemmän päälle tule varmaan toimimaan. En tiedä onko sellaiseen olemassa mitään riippumatonta tahoa, mutta jos on, sellainen saisi kyllä tosiaan kehitellä jonkin standardin miten näitä hoidetaan.

Hieman ehkä pessimististä spekulaatiota, mutta toimivaa blockphonea innolla odottavana tämä on pahin pelkoni.

Edit. Kaikenkaikkiaan tilanne voisi olla vähän sama kuin, että hp, asus, fujitsu, dell ym julkaisisivat kukin oman mallin pöytätietokoneen rungon toiminnasta. Valinnanvara/malli taitaisi olla siinä tapauksessa melko pieni. Nythän homma toimii, kun lähtökohtaisesti kaikkea saa kaikelle (prosessorikannat ym tietenkin eri juttu), mutta yleensä ottaen nykyinen pöytäkoneiden tasoinen komponenttivalikoima olisi oikein mukava asia koottaville puhelimille.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.