Maailman suurin valmistaja tukee Googlen Androidin haastajaa

Manu Pitkänen

Maailman suurin valmistaja tukee Googlen Androidin haastajaa
Maailman suurin kulutuselektroniikan sopimusvalmistaja Foxconn on sijoittanut vaihtoehtoista Android-käyttöjärjestelmää kehittävään Cyanogeniin. Sijoitus on osa Cyanogenin Series C -rahoituskierrosta, jonka myötä yhtiö on nostanut yhteensä 110 miljoonan dollarin edestä sijoituksia.

Aiemmin Cyanogen kertoi Qualcommin, Twitterin, Telefónican ja Rupert Murdochin osallistuneen tuoreimpaan rahoituskierrokseen. Microsoftin huhuttiin myös pohtineen Cyanogeniin sijoittamista, mutta lopulta neuvotteluissa päädyttiin vain strategiseen yhteistyöhön, minkä ansiosta Microsoftin kehittämät sovellukset esiasennetaan Cyanogen OS -pohjaisiin laitteisiin.



Cyanogenin mukaan se aikoo uuden riihikuivan avulla kiihdyttää omaa ohjelmistokehitystä palkkaamalla uusia ohjelmisto-osaajia.

Cyanogenin tavoitteena on luoda vaihtoehtoinen Android-käyttöjärjestelmä Googlen hallitseman Androidin rinnalle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco F7 Ultra
664 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 882 €

Oppo Reno15 FS (5G) – hinta laskenut -23%

Oppo Reno15 FS (5G)
454 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 586 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.