OnePlus 6 julkistetaan jo alle kuukauden päästä

Puhelinvertailu

OnePlus 6 julkistetaan jo alle kuukauden päästä
OnePlus valmistelee uuden huippupuhelimensa julkistusta parhaillaan. Tästä kertovat yhtiön kiusoittelut ja speksien paljastamiset viimeaikoina.

Kiinalaisyhtiö on jo vahvistanut lisäksi, että uutuuspuhelimesta tulee erillinen Marvelin Avengers-versio myyntiin, ainakin Intiassa ja toivottavasti myös Suomessa. Nyt on paljastunut, että OnePlussan uusi laite saapuu markkinoille edeltäjiään aiemmin.

Vuosien ajan OnePlus on luottanut kesä-heinäkuun julkaisuihin, mutta tällä kertaa laite julkistetaan jo ensi kuussa, kertovat huhut. Intiasta ponnistavien tietojen mukaan uutuus nähdään ensimmäistä kertaa virallisesti toukokuun 18. päivä.



Laitteen odotetaan sijoittuvan suurin piirtein samoihin hintaraameihin eli alkaen-hinnaksi arvellaan noin 500 euroa. Laitteesta löytyy mm. Snapdragon 845 -piiri, 258GB tallennustilaa, 8 gigatavua RAM-muistia, vedenkestävyys sekä koko etupaneelin näyttö lovella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.