Lisää vahvistusta Nokian viisikameraiselle huippupuhelimelle

Puhelinvertailu

Lisää vahvistusta Nokian viisikameraiselle huippupuhelimelle
Nokia, eli HMD Global, järjestää alkukuusta julkistustilaisuuden Araabiemiraattien Dubaissa, johon on mahdollista päästä jopa fanina mukaan.

Tilaisuudesta odotetaan tietysti uusia älypuhelimia, joista huhuissa ovat olleet mm. uusi huippuedullinen Nokia 2.1 sekä lippulaivamalli Nokia 8:n toinen tuleminen Nokia 8.1.

Kuitenkin eniten laitteista odotetaan uutta viidellä takakameralla varustettua Nokia 9 -huippumallia, josta on vuotanut kuvia ja hieman tietojakin.

Nyt Nokia 9:n julkistukselle lisävahvistuksia tulee kotelovalmistajilta. Väitetysti laitteen ulkomittoihin perustuva kotelo on vuotanut kuvissa, joista paljastuu takakameroiden uniikki asetelma sekä nappien ja aukkojen sijainnit.



Kuva vaikuttaa olevan yhteensopiva aiemman vuodon kanssa, mutta tietysti tämä ei vielä tarkoita, että laite on tulossa tai esitellään 5. joulukuuta. Toivoa kuitenkin sopii.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.