Honor saattaa päätyä Yhdysvaltain kieltolistalle - jälleen

Petteri Pyyny

Honor saattaa päätyä Yhdysvaltain kieltolistalle - jälleen
Vuoden 2019 keväällä maailman kännykkämarkkinat menivät sekaisin, kun Yhdysvallat pisti Huawein mustalle listalleen ja kielsi amerikkalaisilta yhtiöiltä kaiken yhteistyön yrityksen kanssa. Isoin seuraus linjauksesta oli se, että Huawei menetti pääsynsä Googlen Android-sovelluksiin. Käytännössä tuosta alkoi Huawein puhelinliiketoiminnan alamäki, joka jatkuu edelleen.

Mutta Huawein toinen brändi, Honor, vaikutti onnistuvan pyristelyssään irti rajoitteista: Huawei myi Honor-brändin vuoden 2020 lopulla ja Honorista tuli itsenäinen yhtiö. Irtautumisen ansiosta Googlen palvelut palasivatkin osaksi Honorin uusia kännyköitä ja yhtiö on pikkuhiljaa kammennut itseään takaisin kännykkämarkkinoille - Suomessakin.



Honor julkaisikin ensimmäisen ison puhelinjulkistuksensa kesällä 2021, kun se esitteli uuden Honor Magic 3 -kännykkäsarjansa.

Nyt Honorille saattaa olla tulossa lunta tupaan uudestaan: Yhdysvallat pohtii Honorin pistämistä samaan laatikkoon Huawein kanssa eli käytännössä maa harkitsee, pitäisikö amerikkalaisten yhtiöiden kieltäytyä yhteistyöstä myös Honorin kanssa.

The Washington Postin mukaan Yhdysvaltain puolustushallinto Pentagon sekä Yhdysvaltain energiavirasto kannattavat Honorin siirtämistä mustalle listalle. Vastaavasti Yhdysvaltain ulkoministeriö sekä kauppaministeriö ovat sitä mieltä, että Honoria ei pitäisi rangaista aiempien Huawei-kytköstensä vuoksi. Taustalla on vääntö siitä, ovatko kiinalaiset yritykset uhka Yhdysvaltain verkkoviestinnälle ja sen turvallisuudelle.

Koska äänet eri tahojen välillä ovat jakautuneet, siirtyy päätös poliitikkojen harteille. Honorin etuna Huaweihin nähden on kuitenkin se, että yhtiö keskittyy ainoastaan kulutajatuotteisiin. Huawein liiketoiminnassa kriittisintä on se, että Huawei on valtava tekijä myös verkkojärjestelmien toimittajana - ja Yhdysvallat ei halua kiinalaisyrityksiä kansallisten verkkojensa toimittajaksi turvallisuussyistä.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme 8 – hinta laskenut -38%

Realme 8
194 € CDON
297 € Proshop
305 € ComputerSalg

Alin hinta viikko sitten: 315 €

Realme 9 Pro – hinta laskenut -38%

Realme 9 Pro
199 € Verkkokauppa.com
271 € Proshop
319 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Samsung Galaxy A13 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy A13
99 € Telia
139 € Gigantti
139 € Power

Alin hinta viikko sitten: 139 €

Apple iPhone Xs Max – hinta laskenut -28%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.