Vihdoinkin: OnePlus 8 -sarjan käyttäjille saapui Android 12

Petteri Pyyny

Vihdoinkin: OnePlus 8 -sarjan käyttäjille saapui Android 12
OnePlussan vaikeuksista puskea uusimmat Android-päivitykset nopealla aikataululla käyttäjilleen, on puhuttu julkisuudessa jo puolentoista vuoden ajan. Mutta vihdoinkin valoa näkyy tunnelin päässä.

Vuoden 2020 OnePlussan kaikki huippumallit saivat vihdoin kauan odotetun Android 12 -päivityksen. Yhtiö julkisti omilla sivuillaan tiedon siitä, että uusi päivitys on lähtenyt jakeluun sekä OnePlus 8, OnePlus 8 Pro että OnePlus 8T -malleille.

Päivitys julkaistaan aivan ensimmäiseksi Pohjois-Amerikan ja Intian markkinoille. Euroopan jakelua joudutaan odottelemaan vielä hetki, sillä OnePlussan mukaan Euroopan päivityspaketti vaatii vielä erillisiä valmisteluja ja hyväksyntäprosesseja.



Päivitys tulee olemaan näillä näkymin toiseksi viimeinen Android-päivitys OnePlus 8 ja OnePlus 8 Pro -malleille, joille on luvattu vielä Android 13 -päivitys (oletettavasti alkuvuodesta 2023). Syksyllä 2020 julkaistulle OnePlus 8T:lle päivityksiä on tarjolla vielä kaksi: Android 13 sekä Android 14.

OnePlussan Android 12 -päivityksiä odotellaan vielä OnePlus 7 -sarjalle sekä useille OnePlus Nord -malleille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G) – hinta laskenut -34%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G)
363 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 550 €

Realme 16 Pro – hinta laskenut -33%

Realme 16 Pro
299 € DNA
449 € Gigantti
449 € Power

Alin hinta viikko sitten: 449 €

Nothing Phone (3) – hinta laskenut -32%

Samsung Galaxy Z Flip8 – hinta laskenut -32%

Samsung Galaxy Z Flip8
876 € Hobby Hall
1290 € Samsung
1369 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 1290 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.