Vain 13,3 prosenttia Android-laitteista käyttää Android 12 -versiota

Janne Yli-Korhonen

Vain 13,3 prosenttia Android-laitteista käyttää Android 12 -versiota
Google julkaisi Android 12 -version virallisesti 4.10.2021, mutta uusimpien tietojen mukaan version käyttöaste on varsin pieni.

9to5Google -sivusto kertoo, että Android-laitteista vain 13,3 prosenttia käyttää tällä hetkellä Android 12 -versiota. Sivuston arvioiden mukaan toukokuussa Android 12:n osuus oli 6,6 prosenttia.

Android 11 on käytetyin Android-versio 27 prosentin osuudella. Toukokuussa sen osuus oli 23,8 prosenttia.

Kolmanneksi käytetyin versio on Android 10 22,3 prosentilla. Myös Android 9 Pie on edelleen Android 12 -version edellä 14,5 prosentilla.

Hitaaseen käyttöönottoon vaikuttavat muutamat asiat.

Monet hankkivat edullisia Android-puhelimia ja käyttävät niitä useamman vuoden ajan. Nämä edulliset puhelimet saavat vain vähän Android-päivityksiä eli käyttäjille ei anneta mahdollisuutta päivittää uusimpaan version.



Parhaat puhelimet saavat päivityksiä pitkään, mutta päivittämiseen vaikuttaa myös päivityksen saatavuus. Vaikka Google julkaisi Android 12 -version jo syksyllä, valmistajien toimesta uutta versiota tuodaan eri malleille vasta kevään aikana.

Useimmille puhelinmalleille Android 12 -version on jo julkaistu valmistajien toimesta, mutta toisaalta edelleen osa malleista tuota päivitystä odottaa.

Vaikka vasta pieni osa käyttää Android 12 -versiota, pitäisi käyttäjille alata tulla jo Android 13 -päivitystä, joka julkaistiin virallisesti 15.8. Täältä näet Android 13 -version uudistukset.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel Fold – hinta laskenut -36%

Google Pixel Fold
1022 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1605 €

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto E14
79 € Power
119 € Multitronic
119 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 FE – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy S23 FE
399 € DNA
412 € Power
449 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 599 €

HMD Pulse+ – hinta laskenut -31%

HMD Pulse+
110 € Hobby Hall
159 € Multitronic
190 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 159 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.